Warhammer FRP: Kirottujen sivupoluilla

FINALE

2009-07-21T05:44:00.000-07:00

Keski-ikäisen aatelisnaisen kasvot olivat muuttuneet Pedon kasvoiksi, ihan niinkuin Sir Heinrichin ja Patrik von Löwenkin. Naisvampyyri seisoi portaiden alapäässä pitäen edessään jonkinlaista amulettia, vierellään Rose kossaariasussaan, myöskin vampyyriluonteensa paljastaneena. Kaksi miesvampyyria seisoivat salia kiertävälle parvelle johtavien portaiden yläpäässä, salin vastakkaisella puolella kuin Khalid.

Kaikki neljä epäkuollutta olivat paljastaneet pitkät kulmahampaansa ja ärisivät nyt toisilleen etsien heikkoutta, pientä epäröinnin hetkeä jolloin repiä vastustajan kurkku auki. Salissa vallitsi täysi kaaos kun tyhjäkatseiset zombit ja luurangot virtasivat yleisön kimppuun, haamujen ja aaveiden kierrellessä panikoivan yleisön yllä huutaen ja räkättäen. Epäkuolleet raahasivat kaatuneita Altdoerfin kerman jäseniä kohti kellaria.

"Sisarkunta ei salli tätä! Ei salli, kuuletteko von Carsteinin äpärät!", paronitar Helena von Culper, Sinetin Kamreeri, Keisarillisen vakoojaverkoston pää sanoi pidenneiden kulmahampaidensa välitse.

"Pelkäänpä, että sisarkunnalta ei kysytä. Tai kysyimme me paljonkin kun hiukan jututimme Alexianne. Ilmeni, että hänellä oli varsin huvittava allergia hopealle. Tämä kaupunki on pian meidän ja te ette mahda sille yhtään mitään! Kun ihmisten johtajat", Sir Heinrich viittasi ivallisesti alas saliin, "ovat meidän hallussamme, loput seuraavat kiltisti perässä kuin lampaat."

Von Culperin amuletti kirkastui hohtamaan sairaankeltaista valoa, joka iski Sir Heinrichin kasvoihin. Kuului ääni niinkuin pekonia olisi heitetty kuumalle pannulle. Ja valo poltti Heinrichin nahkan irti naamasta. Äsken niin ylpeä vampyyri kylpi sairaassa valossa sihisten, höyryten, sauhuten ja kirkuen kammoittavasti.

"Rose, hoitele nuori Patrik!", Lady Helena äyskäisi.

Parvella khemriläisen prinsessan asuun pukeutunut Khalid ruuvasi paksun sauvan kärmestä esittävän pään irti ja veti sisältä hoikkakaarisen pitkäjousen, laittoi jänteen paikalleen ja ravisti vielä oudonnäköisen nuolen sauvasta. "Nyt, vampyyrihuora, nyt kuolet!", hän kuiskasi jännittäessään jousen ja tähdätessään keski-ikäistä aatelisvampyyriä selkään. Kosto tulisi täytettyä vain jos tuo sikamainen viettelijätär kuolisi hänen lähettämästään nuolesta.

---

Kymmenen jaardia alempana, viemärien pienessä sivukäytävässä pieni joukko nojasi seinään verissäpäin, hakattuaan juuri maahan viisi zombia. Kaksi, tatuoitukasvoinen nainen ja punatukkainen nuori mies olivat pukeutuneet palvelijain vihreisiin livreisiin, mustaponinhäntäisen miehen hikoillessa karhuasussa.

"Rummutus tuntuu tulevan idästä päin. Samasta suunnasta, mihin epäkuolleet raahaavat uhrejaan. Minun nimeni on Hartmann, ameteistikollegiosta."

"Echart, meripihkakollegio. Tässä on Katja."

"Voimme ehkä vielä pysäyttää tämän. Olen miltei varma, että ystävämme Elisa löytyy sieltä mistä rummutkin. Mitä sanotte?"

"Seurataan seuraavaa raatoja raahaavaa ryhmää. Nämä täällä alhaalla eivät tunnu aggressiivisilta, raahaavat vain kuolleita. Ehkä löydämme vielä Antonin."

---

Ulkona myrskytuuli ulvoi ja verenkarvaisista pilvistä satoi kuuroina lämmintä verta. Epäkuolleiden joukkiot partioivat hurmeisia katuja, iskivät ovia sisään ja raahasivat kirkuvia ihmisiä viemäreihin. Ukkosen jyrinä sekoittui matalataajuuksiseen rummutukseen, joka tuntui tulevan maan sisästä. Kollegioita, palatseja ja temppeleitä piirittivät luurankojen ja zombien armeijat, päälliköinään aaveita ja vampyyreitä.

Vartiopäällikkö Reinar Hummold huokaisi katsoessaan tornin vallin ylitse kohti kaupunkia. Tämä tulisi pilaamaan ihan koko illan.

"Pojat! Ylös perseiltänne! Martin! Rheinhart! Alakertaan kellit helskyin ja jos kakka hakkaa housuun niin sormi pyllyyn! Vahvistatte sen oven niin ettei siitä tule läpi edes Khornen perkele! Ei tämä ole kuulkaa kummoinenkaan verisade, tämä! E-ei, pojat! Vuonna 92 minä hutkaisin tapparalla itteeni polveen ja sillon sitä verta tuli!"

Nuoret vartiomiehet naurahtivat epävarmasti, mutta lähtivät liikkeelle liukastellen maksoittuneen veren peittämillä tornin kattotasanteen lankuilla.

Sigmar'auta mitä velliperseitä, Reinar mietti. Tuommoisen virnuilun minä niistä vielä kitken. Ei nämä nykyajan julpit. Vaikka parannus oli kova kauhusta kirkumiseen ja horkassa tärisemiseen mitä pojat olivat vielä hetki sitten harrastaneet. Saakelin sänkyynkusijat! Jos vastaan ei tule muuta kuin zombeja ja luurankoja niin ei tässä ole mitään hätää kunhan pojat pääsee ensisäikähdyksestä ylitse.

Kimeä kirkuna lävisti Reinarin kuin miekka ja hän menetti sulkijalihaksensa hallinnan. Banshee! Kylmä nousi hallan lailla sielun syvyyksistä ja vanha Reinar kallistui kuolonkankeana yli vallituksen ja iskeytyi kahdeksan jaardia alempana katukiveykseen kasvot kauhuun jähmettyneinä.

---

Rummutus kävi korviasärkevän kovaksi. Äänessä oli iljettävä harmonia tai resonanssi, joka väänsi vatsaa. Ja tuntui kuin myös mieli olisi vääntelehtinyt kallon sisällä pahoinvoinnin kourissa. Katja, Eckhard ja Hartmann katselivat kasvot inhoon vääntyneinä, kuinka epäkuolleet raahasivat verisiä vainajia suuriin paljuihin, jotka olivat täynnä sitkeää harmaata limaa jonka pinta värähteli rummunlyöntien tahdissa. Yhtäkkiä yhden paljullisen pinta alkoi myrskytä ja ruumis nousi nytkien ja täristen ylös liman seasta. Äsken liikkumaton vainaja, kasa luita, lihaa ja metreittäin sisälmyksiä astui suurelle ruumiskasalle, heilautti ruumiin selkäänsä ja raahasi sen yhteen paljuista. Ruumis päästi kostean molskahduksen upotessaan vatiin.

"Dagon!", Katja parahti ja kumartui oksentamaan.

Sali oli muinainen viemärijärjestelmän risteysasema, ja nyt punaiseksi värjäytyneen jätevesiputouksen pauhu olisi hukuttanut alleen minkä tahansa normaalin rummutuksen. Rummutus tuntui tulevan sivukammiosta, jota kohden kolmikko hiipi ruumiskasojen välissä. Kammio tuntui olevan valaistu soihduin ja soihtujen editse liikkui silloin tällöin varjoja.

Kun kolmikko näki sivukammioon he kokivat uuden järkytyksen. Matalaa, useiden metrien halkaisijaltaan olevaa rumpua rummutti useita luurankoja reisiluilla. Rummun kalvo oli selvästi tehty ihmisen vuodista ja pingotettu luista muuratun rummun päälle. Keskeltä kalvoa pisti esiin siihen kiinni ommeltu Koston Kalkki, joka tärähteli rummutuksen tahdissa. Seinillä oli soihtuja ja huonetta vartioi wraith ja neljä wightiä, joiden silmättömät katseet käännähtivät kohti kolmikkoamme.

Risteysasemalla epäkuolleet keskeyttivät työnsä ja kääntyivät kohti Katjaa, Eckietä ja Hartmannia. Hetken näytti kuin ne olisivat jähemttyneet paikoilleen, mutta sitten ne alkoivat raahustaa kohden.

"Taalin hampaat!", karjahti Eckhart ja alkoi loitsuta. Hartman katsahti sauvansa päässä olevaa purppuraista kiveä ja sanoi itsekseen: "Tämän kummempaan hätään en taida joutua. Menköön!"

---

Rose mietti mitä oli tapahtunut. Muutama askel kohti nuorta Patrikia, raivokas taistelu ja juuri kun hän oli ollut lopettamaisillaan nuoremman von Löwen, Elisan sulhon velipojan - amuletin keltainen valo oli sammunut, Sir Heinrich ponnahtanut pystyyn ja kaikki oli hävitty. Viimeisillä tajuntansa rippeillä hän tunsi päänsä iskeytyvän marmorilattiaan ja näki von Culperin kaatuvan, hopeakärkinen nuoli sydämensä lävistäneenä.

"Ota tuo pikkulumppu mukaan, Elisalla voi olla hänelle käyttöä.", Heinrich oli sanonut.

Elisa oli samaa mieltä seisoessaan soihtujen valaisemassa katakombissa taustallaan jättimäinen ihmisennahkainen rumpu, jonka kalvoon oli ommeltu Yul K'Chaumin tikari.

"Petollinen lutka! Mahdat tuntea itsesi nyt tyhmäksi? Sisarkunta alkaa olla historiaa, niinkuin keisarikuntakin. Pitäisikö meidän heittää hänet yhteen noista ektoplasmapytyistä? Olen varma, että sinusta tulisi oikein hyvä Wraith, kultapieni. Ei sentään, luulen, että olisit kovin tylsä Wraith, kovin tylsä. Wraithit ovat kyllä palvelualttiita, mutaa madella ne eivät oikein osaa.

Minäpä teen sinulle tarjouksen, josta et kertakaikkiaan voi kieltäytyä. Mitäpä jos tulisit pienessä sievässä päässäsi järkiisi ja auttaisit minua. Sisarkuntaan sinua ei olisi koskaan otettukaan, eikä meistä tule oikeita von Carsteineja ikinä, mutta voittajien puolella on varsin lokoisaa. Ja voittajia Carsteinit ovat, siitä ei ole epäilystäkään. Sigmarin temppelikin on jo kaatunut ja me vahvistumme hetki hetkeltä näiden keksintöjeni ansiosta.", Elisa viittasi taakseen kohti rumpua.

Käytävästä sukelsi vampyyri kädessään verinen säilä, kumarsi Elisalle ja sanoi: "Lady Elisa, menetimme toisen rummun."

Elisa säpsähti, ja sitten viha väänsi hänen vampyyrinkasvojaan.

"Kuka se oli? Entä Kalkki?"

"Lady, emme tiedä. Tunsimme voimakkaan loitsun ja kun ehdimme paikalle, rumpu oli rikottu ja kymmeniä luurankoja tuhoutunut. Etsimme yhä kalkkia. Sain vainajilta selville vain, että hyökkääjät oli hakattu maahan, mutta viemärin kova virtaus oli vienyt ruumiit. Kalkkia etsitään yhä."

"Noh, tässä vaiheessa voimme kestää tuon menetyksen. Tämäkin rumpu riittää armeijamme ylläpitoon kunnes Manfred saapuu paikalle, ja luulen että joukkomme riittävät siihen saakka. Tuokaa osastonne suojelemaan tätä rumpua. Rose, minulla on sinulle tehtävä. Ensimmäisesi."

---

Samuelin pieni paatti keikkui Reikin aalloilla kuin kaarnalaiva. Hän pyyhki maksoittunutta verta silmistään ja oli liukastua verestä limaisella kannella ja molskahtaa useammin kuin kerran verisateen piiskaamaan punaisen vaahdon peittämään jokeen. Tähystäminen oli vaikeaa, mutta vuosien suomalla kokemuksella hän ohjaili ohi karikoiden, irti päässeiden proomujen ja hylkyjen.

Voi pojat, että täällä tulee haisemaan kunhan tämä sade loppuu ja tuo sotku saa hiukan seisahtaa auringossa, Samuel mietti tähystäessään pimeällä joella lyhtyjä tai katuvaloja, joiden mukaan suunnistaa. Onneksi sade tuntui harvenevan ja ukkonen jyrisevän harvemmin.

Samuel mietti hetken ja tajusi sitten missä oli. Pääviemärin suuaukko oli ihan lähellä. Normaaleissa olosuhteissa tuo löyhkäävä luola ei ollut mitenkään houkutteleva, mutta mikä tahansa satama kelpasi tässä myrskyssä. Hitaasti hän alkoi luovia kohti suojaa.

---

Khalid huojui väsymyksestä, verenhukasta ja kivusta, ja vilkaisi alas saliin. Se oli jo miltei tyhjä lukuunottamatta verisiä raahausjälkiä ja joitakin kappaleiksi hakattuja luurankoja. Hän paransi otettaan raskaasta pronssisesta kynttilänjalasta ja väisti zombin murskaavan iskun hiuksenhienosti. Seuraavaa iskua hän ei nähnyt ja se sai hänen polvensa notkahtamaan korvien soidessa. Seuraavia iskuja hän ei enää tuntenut, eikä sitä kun hänen päänsä pomppi vasten portaita kun häntä raahattin kohti kellaria.

Hän oli hengessään kaukana etelässä, missä armoton aurinko paahtoi ja aavion tuulet puhalsivat halki pienen kylän, jossa nuori morsian Hiyam tarjosi Khalidille quahwah-juomaa. Khalidista oli tuleva päällikkö.

Se päivä olkoon kolmastio kirottu kun muukalaisruhtinatar pysähtyi kylään. Emissaari Al-Khulpa oli nuori ja kaunis nainen, mikä rajatta ihmetytti paimentolaisia. Khalid oli ollut oikein ylpeä siitä, että hänen nuori vaimonsa oli kelvannut Emissaarille opastajaksi arabylaisiin tapoihin.

Kun Emissaari oli jatkanut matkaansa, kaikki oli ollut pitkään hyvin, kunnes Khalid oli kerran seurannut Hiyamia ulos tämän öisille retkillä ja nähnyt kuinka nuori vaimo oli imenyt veren nuoresta paimenpojasta. Anelevan Hiyamin tappaminen oli tuonut kyyneleet ensimmäistä ja viimeistä kertaa Khalidin silmiin ja hänen sielunsa oli palanut pois jättäen vain janon joka nyt oli sammutettu. Hiyam, olet kostettu.

---

Raskaasti hengittäen Samuel sai viimein nostettua laivaan myös naisen, jolla oli outo tatuointi kasvoillaan. Hänkin oli juuri ja juuri hengissä hontelon punatukkaisen nuorukaisen tapaan. He olivat ottaneet torpiin oikein kunnolla. Mustaponinhäntäinen mies makasi tajuttomana, mutta ulkoisesti vailla vammoja.

"Laukku... tärkeää... pelastakaa laukku...", tatuoitu nainen kähisi.

"Laukku on täss', rouva. Laukku on täss'. Ja hopiapytty on siellä sisällä kans."

"Piilota se! Piilota se heti!", naisen ote oli kuin teräsvanne Samuelin ranteen ympärillä. "Äkkiä pois täältä! Ne tulevat! Ne... Tulevat..."

Äkkiä syvemmältä pääviemäristä kuului huuto: "Hartmann? Hartmann!" Nuori nainen, jolla oli silmälappu ja yllään kisleviläisen kossaarin asu huhuili lyhdyn valossa.

Rose hymyili hurmaavasti Samuelille astuessaan kalastuspaattiin ja kumartui Hartmannin puoleen. "Voi Hartmann! Khalid... Ei selvinnyt ja von Culperkin menehtyi." Hän katseli ympärilleen ja näki repusta pilkistävän Kalkin. Tyytyväinen hymy karehti hänen huulillaan.

FIN

Kirotut IV

2009-02-27T00:01:00.000-08:00

Kylläpä sitä tosiaan jo kaipasi kesää, mietti Sampi-Samuel kohottaessaan kasvonsa kohti keväistä auringonlaskua. Sää oli vielä kolea ja myyjät kalatorilla hytisivät paksuihin takkeihinsa kääriytyneinä hieroen kynsikkäiden lämmittämiä käsiään. Kevät toisi mukanaan tosin säilytysongelmat ja hajuhaitat, mutta juuri noiden takiahan ihmiset toisaalta tulisivat tuoretta kalaa ostamaan. Samuel alkoi pakkailla kojuaan kasaan. Yhtäkkiä hän kohotti päätään yllättyneenä. Ukonilma, tähän aikaan? Itäisellä taivaanrannalla näkyi laskevan auringon verenkarvaisiksi värjäämiä tummia pilviä. Parempi kiirehtiä veneelle, Manannin Kouralle, ennenkuin alkaisi sataa. Olipa kertakaikkiaan kummallista saada ukonilma näin illasta ja vastahan nyt oli alkukevät. Parempi poiketa hiilikauppiaan kautta, että saisi veneen kaminaan kunnon valkean. Vene pitäisi tietysti viedä suojaisempaan paikkaan, laipiot oli vasta tilkitty, eikä Samuel tosiaankaan aikonut valvoa koko yötä navigoiden Altdorfin laitureiden, siltojen ja proomujen viidakossa suojellen alustaan.

Hovimestari Udolf Hass oli hermorauniona. Tämänvuotiset tanssiaiset tulisivat olemaan sellainen Kokemus, että hän ei sitä unohtaisi ikinä. Ehkä olisi jo aika harkita vakavasti Ralf-veljen tarjousta perheyrityksen Norlannin haaran vetäjänä. Ikinä ei ollut kuulostanut puunhakkuuala näin houkuttelevalta. Tuntui, että skandaalimaisilta piirteilta ei tulisi loppua lainkaan.

Ensinnäkin, jostain syystä tänävuonna oli pitänyt käyttää vuokrattuja astioita. Vuokrattuja! Ihan kuin oltaisi oltu jotain pohjoisen alhaisaatelisia. Mutta Sir Heinrich oli ollut asiassa järkkymätön.

Toisekseen, tarjoilu oli pitänyt hoitaa oman palveluskunnan voimin. Illasta tulisi naurettavan kiireinen ja voisi olla varma, että vanukkaat ehtisivät lässähtää ja tarjoomukset loppua pöydästä ja kuka ehtisi huolehtia siitä, että vieraiden - jotka sivumennen sanoen osasivat käyttäytyä varsin sikamaisesti - jäljet siivottaisiin. Ja ketä tästä tultaisiin syyttämään? Tietysti Udolf-parkaa! Asiaa ei auttaisi lainkaan se Sir Heinrichin ehdotus, että vartijat auttaisivat tarjoilussa. Ja se johtikin uuteen skandaaliin!

Arvostetun nulnilaisen Schwarzwasser palkkasoturikomppanian sijaan isäntä oli päättänyt palkata liki tuntemattoman kisleviläisen Sikiyritaz - komppanian porukkaa. Ja kun he olivat saapuneet... Udolf oli miltei pyörtynyt. Naisia, kulkureita, lapsia ja haisevia ulkomaalaisia. Eräälläkin naisella oli jumalaton pakanatatuointi naamassaan! Järkyttävää. Tilannetta vartem vuokratut livreet paransivat vaikutelmaa vain marginaalisesti, eihän suurimmalla osalla ollut edes mitään tapoja. Olisivat vielä halunneet raahata ruosteiset aseensakin palatsiin, mutta siitä Sir Heinrich oli onneksi sentään tehnyt lopun.

Yleensäkään Udolf ei ymmärtänyt miksi tanssiaisista piti tehdä naamiaiset. Sehän oli liki rahvaanomaista ja varmasti nousukasmaista. Tämä uusi villitys oli levinnyt idästä - tietysti idästä - viimeisen vuoden aikana, eikä Udolf kuollakseenkaan voinut ymmärtää, miten sellaisissa tilaisuuksissa voivat perheet arvioida toistensa varallisuutta ja naimakauppojen edullisuutta, kun yksi on pukeutunut Arabylaiseksi hempukaksi ja toinen karhuksi ja kolmas - taivaan vallat - kolmas on pukeutunut ogreksi! Kaameaa, kertakaikkiaan kaameaa!

Vartiopäällikkö Reinar Hummold pohjoisportilta katseli mustia pilviä yllään. Pahaenteinen jyrähtely kertoi, että kohta alkaisi sataa ja pian tuulenpuuskat varmistivat hänen epäilynsä. Reinarin vanhat luut tulisivat kolottamaan tänä iltana kylmässä sateessa, vaikka myrskytuulen ensi henkäykset tuntuivatkin miltei lämpimiltä. Alhaalla kaupungissa lyhtyjen sytyttäjät kamppailivat saadakseen katulamput sytytettyä ja lännessä auringon viimeiset säteet alkoivat painua Reikin rantatöyräiden väliin. Ensimmäiset pisarat alkoivat putoilla Reinarin kasvoille. Ne olivat lämpimiä, kuin kesäsade.

Hovimestari Udolf istahti hetkeksi viinikellariin pyyhkien hikeä otsaltaan. Miten olikin niin lämmintä huolimatta ulkona raivoavasta rajuilmasta? Jyrinä oli väliin miltei taukoamatonta. Kaikki oli mennyt yllättävän hyvin. Vartijoista osalla oli kokemusta tarjoilemisesta, ja varsinkin se tatuoitu Ostermarkilainan oli ollut varsin taitava. Naamio kasvoille peittämään tatuointi - Sigmarin kiitos kyseessä olivat naamiohuvit - ja läntinen buffee oli pelastettu. Udolf huokaisi ja katseli sherrylasiinsa miettien, että ehkä Sir Heinrichin palvelukseen voisi jäädä vielä ainakin vuodeksi. Vaan, ei se auta, nyt täytyy viedä nämä viinipullot itäiselle buffeelle ja sitten täytyy lähettää joku varaamaan vuokrakärryjä yöksi, muuten vieraat kastuisivat pahanpäiväisesti lähtiessään juhlista. Udolf nousi, ja viinipullot kainalossaan tasapainoili ylös kapeita portaita. Ukkonen jyrähti niin lujaa, että neste sherrylasissa värähteli. Tosin se jatkoi värähtelyään vaikka ukkonen välillä taukosikin, ikäänkuin rytmikkään rummutuksen tahdissa.

Samuel kamppaili aaltoilevalla joella tuulenpuuskissa. Tällaisia vihureita ei yleensä Noidanpoukamassa esiintynyt ja vain kaikki voimansa ja taitonsa pinnistäen Samuel sai ohjattua Manannin Kouran väljemmille vesille länteen, kohti kaupunkia. Alkoi sataa ja Samuel tunsi lämpimän veden kasvoillaan. Se maistui suolaiselle, ikäänkuin Kynsien Meren pärskeet. Samuel hatkähti. Myrskylyhdyn valossa hän näki paitansa värjäytyvän verestä punaiseksi. Oliko hän haavoittanut itsensä... Ei! Purjeetkin olivat punaiset. Kesti hetken ennenkuin selkäpiitä kylmäävä todellisuus kirkastui Samuelille. Manann! Satoi verta! Samuel yökkäsi laidan ylitse.

Udolf katsahti kaiteen ylitse alas saliin. Kaikenkaikkiaan naamiohuvit olivat onnistuneet yli odotusten. Keskiyö läheni ja sen myötä kasvojen paljastaminen naamioiden alta. Toki niin Udolf kuin varmaan osa vieraistakin oli jo selvittänyt kaikkien henkilöllisyyden. Sir Heinrich pyysi hiljaisuutta seisoen portailla koristeellisessa, Miraglianolaisessa naamiossaan ja hänen vieressään oli kai nuori von Löwe bretonnialaiseksi ylimykseksi pukeutuneena.

Kirotut III

2009-01-24T07:14:00.000-08:00

Sisarkunta on saanut tietoonsa muutamien osallistujien nimet sekä naamiaisasut. Heistä tullaan huolehtimaan (lähetämme vaikka lomalle tai jotain).

Udo ja Kerstin Keppelring: Keski-ikäinen varakas pariskunta. Udo on kirjanpainajien kiltamestari ja Kerstin harrastaa hyväntekeväisyyttä shallyaanien maallikkojäsenenä. Onnistuivat toissa vuonna naittamaan tyttärensä Stirlantilaiselle ruhtinaalle (von Waldenhoff), jonka jälkeen yrittävät nousua piireihin. Kumpikin varsin mahtavissa mitoissa.

Eugen Von Marx: vanha, kihdin runtelema sotaratsu, joka kutsututtaa itsensä jokaisiin kutsuihin mihin suinkin pääsee. Huhutaan hänen saavan rahoituksensa Helmestadtin Wursti - liikkeen omistajasuvulta, Bentzeiltä. Nojaa jatkuvasti vanhaan sauvaansa ja naukkailee pullostaan.

Teille tuodaan joukko naamiaisasuja ja henkilöiden käyntikortit:

Khemriläinen prinsessa
Karhu
Menninkäinen
Noidanmetsästäjä
Merirosvo
Arabylainen Efendi
Kossaari
Norscalainen berserkki
Rotanmetsästäjä

Siitä valitsemaan, henkilöllisyydet ja asut menevät siinä järjestyksessä kuin ilmineeraatte tänne blogiin kommenttina.

Kirotut II

2009-01-24T06:55:00.000-08:00

Myrella katseli syliinsä hetkeksi mietteisiinsä vajonneena. Hänen pieni lapsenkätensä näytti hetken vapisevan, mutta sitten hän katsahti ympärilleen, antoi katseensa kiertää jokaisen silmien kautta ja jatkoi:

"Von Carsteinit suunnittelevat jotain isoa ja he suunnittelevat sitä pian. Huomenna järjestetään vuosittaiset rajakreivi Heinrich von Kesselin tanssiaiset. Ne ovat olleet varsin muodikas tapahtuma seurapiireissä jo vuosia. Mielenkiintoiseksi kannaltamme asian tekee se, että nuorempi von Löwe, nimeltään Patrik ei ole vuosiin jättänyt tapahtumaa väliin, vaan saalistaa sieltä säännönmukaisesti yläluokkaisia neitoja. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että tänä vuonna kyseessä ovat naamiaiset."

Itsetyytyväinen hymy karehti satoja vuosia vanhan hemmotellun tenavan huulilla, kun hän jatkoi:

"Tätä parempaa keinoa Carsteineihin käsiksipääsemiseen emme voi kuvitella saavamme käsiimme. Te osallistutte juhlaan ja sieppaatte nuoren Patrikin. Joko hän auttaa meidät suoraan esineiden jäljille tai sitten pääsemme hänen kauttaan käsiksi Leopoldiin itseensä. "

Kirotut

2008-12-30T05:28:00.000-08:00

Nyt on massu kinkkua täynnä ja tuvan katon maalaus aluillaan. Otanpa lasillisen portviiniä ja käytän hetken lopuillaan olevan kampanjamme miettimiseen. Noin ikään, varsin maukasta tämä Krohnin Porto Lagrima.

Mutta asiaan! Oletetaanpa aluksi, että olette kukin onnistuneet etsiytymään Myrellan teille osoittamalle, jo tutuksi tulleelle turvatalolle. Vuosien pöly, dekadenssiksi muuttunut entisaikain loisto ja homeinen pitsi toimittakoon sopivan dramaattisen näyttämön virkaa. Entä sitten näyttelijämme?

Vilkaistaanpa ensin ryhmämme vanhinta jäsentä, Rosea. Vanha tappeluvamma on muuttanut ennen niin viehättävän, reikspieliä bretonnialaisittain sortavan kujeilevan äänen käheäksi raakunnaksi ja toisen kauniista sinisistä, vihreistä tai kenties teräkseharmaista silmistä peittää silmälappu. Yllään neidolla on vain veriset rääsyt vuosisadan kapakkitappelun jäljiltä, jonka lahmiaani miltei hävisi paikallisille kovanaamoille. Vaivautuuko vampyyri näin tuttujen kesken kätkemään luontonsa mukaisen pedon olemuksen vai yrittääkö hän kätkeytyä nuoren bretonnialaistytön valehahmoon, sitä en osaa päättää. Joka tapauksessa hän istuu levollisesti yhdessä ennen niin ylellisistä nojatuoleista, tyytyväisen verevänä kapakkitappelussa imemästään kalliista elämännesteestä, nesteestä, joka miltei maksoi hänelle hänen epäelämänsä.

Seuraavaksi vanhin jäsen ryhmässä on mies Arabysta. Khalid ja hänen parkitun nahan kaltainen ruskea ihonsa tuntuvat molemmat läpitunkemattomilta. Aavinkon helteessä ja loputtomissa tuulissa ahavoitu nahka on kurtistunut silmien ympärille ikuiseen siristykseen, jonka läpi tuo tuima miekkonen silmäilee tätä oudon kylmää ja väritöntä pohjoisen maata, jonne hän on tullut Alexin, vampyyrin, joka on nulnilaista, ylpeää von Hasselin sukua, kuolevaisena palvelijana. Vaitonainen ja oudon uhkaava kuolettava kuuman etelän jousimies on vaitonainen ja valpas, kuten tavallista.

Viimeksi ryhmään saapui Hartmann, purppurakaapuinen nuori, pitkä- ja mustatukkainen mies, jonka hieman veltot eleet ja aistikkaasti puoliavoimet silmät tuntuvat laskelmoidulta tempulta ametistimaageja ympäröivän ankaruuden ja sovinnaisuuden ilmapiirin karkoittamiseksi. Hän hypistelee alati mutkikkaasti kaiverrettua ebenpuista sauvaansa, jonka päässä kiiluu ilkeästi lähes musta, purppurainen ja täysin pyöreä korukivi.

Ilmapiiri rappeutuneessa talossa on odottava ja hermostuntut. Tuntuu, kuin käynnissä olisi noiden kolmen kesken ankara taisto, vaikka kukin yrittääkin tekeytyä niin rennon ja joutilaan oloiseksi kuin vain kykenee. Hartmannin laiskojen silmäluomien alta vilkuilevat epäluuloiset silmät muita, Khalid tuijottaa kivettyneenä takkaan kuitenkin jatkuvasti huomioiden sivusilmällä mita muut tekevät ja Rose leikkii pienellä peilillä, jossa ei kuitenkaan näy hänen kuvajaistaan.

Yhtäkkiä ovelta kuuluu kolkutus. Kaikki jähmettyvät sijoilleen ja jännitteen huoneessa voi haistaa ilmassa leijaavana otsonin kärynä. Hetken kyräilyn jälkeen Hartman naurahtaa vinosti ja huutaa: "Sisään!"

Sisään tepastelee lapsivampyyri Myrella, röyhelöissään ja pienen pienissä puneisissa kiiltonahkakengissään, kaivaen kyllästuneenä pientä pystynenäänsä. Kuin varjona hänen perässään astuu sisään kisleviläinen kossaarihenkivartija pitkine viiksineen ja valtavine sapeleineen.

"Hirveä sotku.", han sanoo kertomatta tarkoittaako taloa vaiko tilannetta yleisemminkin. "Kertokaa minulle kaikki! Misha, kultaseni voitko tomuttaa minulle tuon tuolin, olisitko *niin* kiltti?" Vaiti jäntevä ja arpinen kossaari toteuttaa pienen emäntänsä toiveen ja asettuu sitten kädet ristissä seuraamaan tilannetta.

Kerrottuanne tarinan pääpiirteissään Myrella painaa sormenpäänsä vastakkain ja silmäilee teitä pikkuvanhaan tapaansa. Katse kiertää, mutta pysähtyy sitten Hartmanniin. Katse lukittuu toiseen, pupillit supistuvat, mutta sitten jännitys laukeaa.

"Vai on Elisa petturi. Mielenkiintoista. Vakavin ongelma on nyt se, että von Carsteineilla on sekä Kalkki, että se kirottu - kirjaimellisesi - tikari. Huolimattomat valomantikot tekivät sen taas! Mutta ennenkuin jatkamme, täytyy meidän huolehtia eräästä pikkuseikasta." Hänen katseensa siirtyy taas Hartmanniin, jota hän mittailee arvioivasti. "Emäntäsi on nyt von Carsteinien kelkassa. Sinun tekisi varmaan mieli tietää meidän suunnitelmamme ja kipittää sitten kielimään kaikki sille portolle? Ikävä kyllä en voi sallia nyt mitään sellaista. Minä tarvitsen nyt vakuudet uskollisuudestasi nimenomaan Sisarkunnalle tai sitten joudumme hankkiutumaan sinusta eroon. Mikhail, noudatko tarvikkeet Vakaita Velvoituksia varten?"

Pian valmistellaan rituaali, ja Myrella luonnostelee tarvittavan valan, jonka Hartmannin on kirjoitettava rituaalin aikana:

"Minä, Altdorfin Hartmann Hohenheim, ametistiveljeskunnan jäsen lupaan ja vannon etsiväni Yul K'Chaumin tikarin ja tuovani sen viivyttelemättä Mikhail Piotorovitsh Obilovskille, vastuksien tai muiden velvollisuuksien antamatta minua tässä estää."

Black Swan Song pt. n: Lesbian Thespian

2008-11-22T02:35:00.000-08:00

Viime sessio eteni siihen malliin, että kamppiksen loppu lähenee nopeammin kuin mitä aiemmin kaavailin. Mahdollisesti parissa illassa edetään jo finaaliin.

Mitä viime kerralla tapahtui? Lyhyesti:

Ryhmään esiteltiin lapsivampyyri Myrellan toimesta uusi jäsen, ametistimaagi Hartmann Hohenheim joka tunsi Elisa von Zeglerin intiimisti. Myrella otti hoitaakseen Koston Kalkin kätkemisen ja Rosen, Khalidin ja Hartmannin kontolle jäi Elisan löytäminen.

Panttilainaamon taistelussa Leopold von Löweltä oli pudonnut kutsu tai mainos teatteriesitykseen. Kumppanukset hankkivat itselleen looshin läheltä Löwen looshia ja pääsivät seuraamaan kauden heikointa esitystä. Ainoat, jotka esityksestä nauttivat, olivat looshi 13:sta kummitukset. Selvisi sitten looshin halpa hintakin.

Löwellä oli yllättävä vieras, he olivatkin kimpassa Elisan kanssa. Rose oli huomannut hiljattain pystyvänsä muuntautumaan pieneksi eläimeksi ja pääsi salakuuntelemaan keskustelua. Mutta muistaako kukaan keskustelusta mitään? Pitkään jorinoita ei ehditty kuunnella, sillä Löwen looshiin hyökättiin. Rose kiipesi nopeasti katsomaan ja kas, hyökkääjäthän olivat se porukka, jonka Carlott aikoinaan oli pyytänyt eliminoimaan.

Rose seurasi heitä Morrin kirkolle, jossa Rose ja Leopold parahiksi yhyttivät palkkaamansa korstot, jotka juuri teurastivat viimeistä munkkia ja luovuttivat työnantajilleen arkun, jonka kanssa katosivat pimeään talviyöhön.

Mitäpä aikoo porukkamme seuraavaksi?

Twilight of the Dead

2008-11-16T14:37:00.000-08:00

"...viette maljan vaikka sinne panttilainaamoonne piiloon ja vartioitte sitä siellä. Epäonnistuminen ei tule kyseeseen, sillä siitä saatte niskaanne paitsi minun vihani niin myös Sisarkunnan epäsuosion. Lähtekää heti!"

Sen kummempaa opastusta Alexandra ei antanut. Kolmikko lähti astelemaan kohti panttilainaamoa. Gilles pohdiskeli kalkin arvoitusta. Koston Kalkki, siksi sitä siis sanottiin. Minkä koston? Entä Punainen Nylkijä? Khornen lapsi – jonka "ydin" siis eli edelleen kalkissa? Khornen lapsi! Kuulosti todella vaarallisesta. Ja mielenkiintoiselta. Jotain, johon liittyi paljon voimaa. Tavalla tai toisella...

Panttilainaamon ovi olikin auki ja sieltä lappoi joitakin ihmisiä ulos. "Mitä ihmettä? Mehän jätettiin se kiinni...ei kai vaan..." Gilles voihki mielessään. Tietysti ne idioottiveljekset olivat palanneet ’hoitamaan’ liikettä. Olikohan siellä mitään tavaraa jäljellä?
Gillesin pelko osoittautui oikeaksi. Kiero-Kaarlen maalaistollo-veljekset Hans ja Otto olivat jakelemassa ennestääkin vähäistä omaisuutta pois. Noista oli nyt päästävä eroon, sillä puuhat olivat alkaneet käydä kirjaimellisesti valonaroiksi. Sitäpaitsi Rose saattaisi saada päähänsä syödä tomppelit ja siitä seurasi aina hirveä sotku. Gilles päätti yrittää tarjota veljeksille porkkanaa: veljekset olivat ahkeroineet, joten miten olisi muutama vapaapäivä jona aikana he voisivat nautiskella liikkeen tuotosta? Gilles antoi heille muutaman kolikon, joilla he voisivat vaikka mennä johonkin hyvään majataloon pitämään hauskaa?
"....Jooooooh...ja hommataan naisia!" Otto innostui.
"Aivan! Aivan! Paljon mademoiselleja! Oui!" Gilles nyökytteli.
Khalid seurasi kohtausta pitkäjouseensa nojaillen. Ilmeisesti tämä liike oli jotenkin varastettu sen oikeilta perijöiltä, tai jotain sinnepäin. Khalid oli tietysti itsekin kotoisin Varkaiden Kaupungista joten eihän sellainen häntä sinällään häirinnyt. Mutta aateliset olivat paljon pahempia varkaita: he varastivat ihmisten elämäntyön ja vielä usein ihan laillisesti. Tavalliset taskuvarkaat ja maantierosvot olivat melkeinpä rehellisiä heihin verrattuna. Vampyyrit olivat vielä pahempia varkaita: he varastivat ihmisten elämän. Aateliset vampyyrit...kaikista pahimpia, kautta Profeetan parran.

Lopulta Kiero-Kaarlen, rauha hänen tomulleen (joka tällä hetkellä makasi Haisu-Oton ahjon tuhkaluukussa) maalaisveljet saatiin hätistettyä pois liikkeestä. Ryhmän itseoikeutettuna johtajana Gilles ryhtyi heti organisoimaan puolustusta. Hän kävi irroittamassa pari katukiveä joita hän sijoitteli taloon strategisiin paikkoihin, hän nimittäin halusi kokeilla vasta kehittelemäänsä loitsua ’Sirpaleet Tuovat Onnea’. He tukkivat osan yläkerran ikkunoista huonekaluilla. Kalkki piilotettiin kaminaan. Rose jäi päivystämään liikettä ja Gilles vahti yläkertaa.

Tunnit matelivat. Asiakkaiden tulva oli loppunut kun paikalliset kelmit olivat tajunneet ettei tavaraa enää jaeltukaan ilmaiseksi pois. Mutta sitten ovi aukesi ja pieni, mekkoon pukeutunut tyttö astui sisään. Rose ihmetteli hetken ja tervehti sitten odottamatonta vierasta imelästi kujertaen: "No mitäs sinä pikku tyttönen täältä etsit?"
"Mitäs sinä pikku tyttönen täällä teet?" tyttö vastasi ivallisella äänellä. "Noniin, kuulkaapas nyt idiootit. Kartanolle on hyökätty. Alex on loukkaantunut pahasti räjähdyksessä ja Elisa on siepattu. Pysykää täällä ja odottakaa ohjeita. Älkääkä hukatko sitä tiedätte-kyllä-mitä. Capisce?" tyttönen kysyi tiukasti. Rose sai äkkiä vaikutelman että tyttö oli huomattavasti vanhempi kuin miltä näytti. Hän nieleskeli ja nyökkäsi kuuliaisesti. Omituinen tyttö poistui.
"Alex loukkaantunut? Tämä paha juttu" Khalid julisti huolestuneesti.
"Ja Elisa siepattu, taas? Siitä alkaa tulla hänelle ikävä tapa" Gilles filosofioi.
Rose väänteli käsiään. "Tuota noin, minulla alkaa pikku hiljaa hiukoa. Tarvii lähteä syömään." Gilles huokasi. "Yrittäisit vähän paastota – huomasin ettei se ole ollenkaan hankalaa – verenhimo kyllä..."
"Pää kiinni! Minä tarvitsen vain vähän – ihan pikku huikan – ei minulla mene kauaa..." Rose liikehteli hermostuneesti.
"No, mene sitten. Mutta yritä olla aiheuttamatta sellaista sotkua ja kalabaliikkia kuin yleensä. Jookos, kerrankin?" Gilles evästi.
"Joojoo. Lopeta se nalkutus" Rose häipyi kiukkuisena.

Khalid istui puolestaan päivystämään ja Gilles meni yläkertaan. Jonkun ajan päästä ovi aukesi, mutta sisään ei marssinutkaan Rose vaan vartioston kersantti Likainen Klaus yhdessä kahden sotilaansa kanssa. Klaus istahti luukun edessä olevalle tuolille ja kumartui eteenpäin. "Onks jompikumpi niistä v...veljeksistä paikalla? Tarvis vähän jutella." Khalid haki Gillesin paikalle. Gilles saapui, istui alas ja huomasi että Klausin toverit vaikuttivat kovin hermostuneilta.
"Totanoin, pitäs vähän keskustella yhdestä asiasta" Klaus aloitteli. "Voitaisko siirtyä sinne toimiston puolelle?"
Gilles piti tätä avausta epäilyttävänä. "Niin mitä asiaa sinulla olikaan?"
"No olis tuossa pari juttua...voitaisko me keskustella siitä ihan kahden kesken..." Klaus nyökkäili Gillesin suuntaan.
Gilles tunsi ilmassa epämiellyttävän tuoksun: hän huomasi että Klausin sotilaat kantoivat kauloissaan valkosipuliseppeleitä.
"Kuules Klasu, lopetetaanpa kiertely. Verojahan sinä olit keräämässä? Tai siis ‘veroja’. Mennään suoraan asiaan: paljonko sinä haluat?" Klaus hätkähti.
"Niin joo...joo...totanoin...keskustellaanko siitä asiasta tuossa myöhemmällä ajalla...minä vain...no, eipä siinä sitten. Jatketaan matkaa, pojat..." Likainen Klaus nousi ja viittasi toverinsa mukaan. Nämä poistuivat aseitaan rystyset valkeina puristaen.
"Mitä nyt? Kuka se oli?" Khalid huusi yläkerrasta.
"Ongelmia" Gilles vastasi.

Rose palaili pikkuhiljaa panttilainaamolle suupieliään pyyhkien. Ateria oli tehnyt hyvää...olisi mieli tehnyt haukata vähän enemmänkin siitä läskistä...mutta oikeassahan pojat olivat, liika murhaaminen herätti huomiota...näin mietiskellessään Rose ei huomannut varjoisia hahmoja jotka seurasivat hänen liikkeitään...

Juuri kun Rose oli aukaisemassa panttilainaamon oven, hän kuuli takaansa juoksuaskelia ja huutoja. Hän kääntyi ja näki useita vartioston sotilaita ryntäämässä häntä kohti. Kun he pääsivät hänen luokseen, hän salamannopeasti tarttui lähintä kurkusta kiinni, veti tämän viereensä ja katkaisi uhrinsa selkärangan polveaan vasten kuin tikun. Rose heitti äkkiä veltostuneen raadon syrjään ja perääntyi sitten panttilainaamon ovesta sisään. Hetken järkytyksen jälkeen sotilaat seurasivat häntä sisään.

Yläkerrassa Gilles kuuli taistelun ääniä alakerrasta. "Pää kiinni! Eikö täällä saa edes nukkua rauhassa!" hän huusi portaikkoon. Mutta sitten hän kuuli katolta ääniä: aivan kuin joku tai jotkut kävelisivät siellä...sitten rusahtavia iskuja kun tunkeilijat alkoivat iskeä kattoon reikää. Pölyä ja laastinkappaleita tipahteli katosta. Gilles viritti pistoolinsa. Toivottavasti Rose ja rättipää pärjäisivät alhaalla...
Rose pärjäsikin aluksi varsin hyvin sillä hänen vastustajansa olivat pelosta jäykkinä taistellessaan vampyyria vastaan. Valkosipulin kirvelevä tuoksu kuitenkin haittasi Rosea. Yhtäkkiä ovesta syöksyi sisään jäntevä hahmo, joka sivalsi Rosea miekallaan. Likainen Klaus oli liittynyt taisteluun.
Klaus ei kuitenkaan ottanut huomioon Khalidia, joka näki etuhuoneeseen palveluluukun kautta. Khalid tähtäsi tarkasti – ja arabin nuoli upposi rusahtaen Klausin olkapäähän. Klaus pudotti miekkansa kivusta ulvahtaen. Rose käytti tilanteen hyväkseen ja repäisi kersantin rintakehän auki niin että veri roiskui panttilainaamon seinille ja kattoon. Klaus vajosi maahan – ja tusinoittain pikkurikollisia ja kauppiaita huokaisi helpotuksesta. Klaus keräisi enää vain kaksi pennosta Styx-joen lautturille.

Khalid laski tyytyväisenä jousensa ja kurotti ottamaan uuden nuolen viinistä, kun yhtäkkiä valtava räjähdys murskasi panttilainaamon takaoven. Paineaalto lennätti Khalidin maahan kuin räsynuken. Korvat soiden hän vaivalloisesti onnistui nousemaan pystyyn ja näki oviaukossa seisovan komean, hyvinpukeutuneen miehen jolla oli pistomiekka kädessään. Mies hymyili Khalidille pilkallisesti ja virnisti sitten paljasten pitkät torahampaat. "Taas vampyyri, kautta profeetan parran" Khalid mietti itsekseen ja päätti sitten paeta yläkertaan: tuolle olennolle hän ei yksinään pärjäisi.

Yläkerrassa Gilles oli vaikeuksissa. Hyökkääjät, kaksi palkkasotilasta tai peräti vampyyrinmetsästäjää, olivat suojautuneet vampyyrejä karkoittavalla yrtillä. Gillesin uusi loitsu ei tuntunut toimivan. Yksikätisenä taistelu oli hankalaa, hänen tasapainonsa oli tipotiessään. Nähdessään Khalidin rynnivän portaita ylös Gilles oli aluksi helpottunut arvellessaan apua olevan tulossa, mutta Khalid sopersikin että alhaalla niitä oli lisää. Gilles teki nopean johtopäätöksen: Rose tuntui itsekin olevan pulassa, ja yksikätinen vampyyri ja rähmäkäpäläinen rättipää eivät kahdestaan täällä pärjäisi. Oli aika muistaa prioriteetit. Gilles loikkasi kamiinan luo ja tempaisi luukun auki. Samalla kun hän kaivoi kalkin esiin hän näki ylimielisesti virnistelevän vampyyriylimyksen kävelevän portaita ylös. "Aika jättää nämä bileet!" hän huusi Khalidille. He syöksyivät ikkunalle kirveiden iskuja väistellen ja kiskoivat ikkunaluukun auki. Khalid loikkasi ikkunasta ja laskeutui ketterästi jaloilleen kadulle.
Gilles kääntyi vihollistensa puoleen; nyt oli aika lennokkaalle kommentille.

"Hyvät herrat, muistatte tämän ikuisesti päivänä jolloin melkein saitte kiinni markiisi Gilles Vingtiennes-et-Journardin!"
Mutta mitään muuta Gilles ei enää ehtinytkään sanoa, sillä vampyyrikreivi syöksyi uskomattoman nopeasti ja survaisi Gillesiä kasvoihin pistomiekallaan. Terä tunkeutui Gillesin leuan alta ja työntyi takaraivosta ulos. Vaivoin tajuissaan Gilles onnistui jotenkuten horjahtamaan ikkunasta ulos, terän lipuessa ulos hänen päästään. Holtittomasti Gilles putosi kadulle niska edellä aivan Khalidin viereen. Kuvottava rusahdus ja raajojen viimeinen nytkähdys, eikä Gilles enää sen jälkeen liikkunut. Kalkki vierähti kadulle Gillesin kirvonneesta otteesta.

Khalid katsoi Gillesiä ja sitten ylös, nähden vampyyrikreivin virnistelevän ikkunassa ja kääntyvän sitten pois. Khalid poimi kalkin ja huomasi sitten Gillesin rahakukkaron. Nopeasti hän nappasi senkin mukaansa, kadoten sitten kujien varjoihin. Varkaiden kesken ei tunnettu kunniaa.

Rose sai lopulta tehtyä selvää lopuistakin vihollisistaan. Talo oli hiljentynyt. Jostain kaukaa kuului ihmetteleviä huutoja, räjähdys houkuttelisi pian väkeä paikalle. Oli paettava...mutta missä muut olivat? Yläkerrassakaan ei ollut ketään...ikkuna oli auki ja kadulla hän näki retkottavan ruumiin...eikai vain...
Kadulta hän löysi epäkuolleesta täyskuolleeksi siirtyneen Gillesin kalmon. Rose polvistui sen viereen epätoivoissaan.
"Ei...eiii....eiiiiiiiiiiiiiiiii!"

Musings

2008-10-26T05:44:00.000-07:00

On taas pitkä aika siitä kun pelattiin viimeksi. Kiireen ja turnausväsymyksen takia olen lykkäillyt kampanjamuistiinpanojeni ajan tasalle saattamista ja seuraavien osien kirjoittamista valmiiksi. Ei pidä käsittää väärin, kaikki pelaajat ovat jo kentällä ja kaikki haluavat voittaa, mutta erän taktiikat ovat vielä ainoastaan Tammisen päässä.

Totta puhuen kamppis alkaa jo hiukan väsyttää. Niin paljon on muuttunut alkuasetelmasta ja seikkailu seikkailulta olemme ajautuneet yhä kauemmaksi tapahtumien keskipisteestä. Nyt kun se - ja mahdollisesti grande finale - alkaa lähetä, minusta tuntuu samalta kuin Frodosta ja Samista kun nämä katselivat Mordorin maata edessään.

En haluaisi edetä, mutta minun on pakko lähteä tarpomaan kohti pimeyden laaksoa joka aukeaa edessämme. Tarina on etsiytymässä alkujuurilleen ja siellä - juurilla, alussa, paikassa missä alfa kohtaa omegan - taistelu tullaan viemään katkeraan loppuun. Ryhmämme jäsenet edustavat pahan voimia ja hyvän voimat loistavat poissaolollaan. Varmaa on vain se, että Vanha Maailma ei tule olemaan entisensä kun tämä kampaja loppuu muutaman seikkailun kuluessa.

Luulisin, että napakalla pelaamisella ehkä 4 sessiota olisi nyt jäljellä. Luulisin. Voihan olla, että sitä ennen iskee TPK.

Tyhmään on tulossa uusi jäsen. Kunhan saan itsestäni irti, kirjoitan kohtaamisen seuraavan seikkailun prologiin.

Der Altdorfer kertoo artikkelissaan

2008-09-11T10:15:00.001-07:00

"Eilettäin käytiin mittava taistelu Kaaoksen iliettäviä woimia vastaan
eräässä panttilainaamossa. Useita urheita Kaupukin Vartioita sai
surmansa ulettäviä salakulttilaisia ja epäsikiöitä vastaan käydyssä
yönaikaisessa taistossa, mukaan lukien palkittu sotasankari Klaus
Eerikinpoika Wetterbergiläinen. Pyhän Sigmarin ja Hänen Korkian
Majesteettinsa Karl-Franz Ensimmäisen Noidan Metästäjät ynnä Valkian
Veljeskunnan oppineet hierophantit tutkivatten vielä tänään rikos
paikkaa, tiedon antajaimme mukaan, ja saivattekin kiinni pää tekijät,
ollen nämä eräät veljekset Hochlannista saakka. Kuulemma, että heidät
hetimmiten mestattiin."

Wampire: Teh Bookkeeping

2008-08-24T00:53:00.000-07:00

Ajattelin, että seuraava sessio voisi olla taas ihan kotipolttoinen. Valmisseikkailut, kuten tuo Arrows of Outrageous Fortune ovat kivaa piristystä väliin, mutta menevät helposti rikki tällaisella porukalla...

Meillä on nyt viimeaikoina mennyt paljon aikaa a) vampyyriemme ruokkimiseen (josta tosin on ollut minulle hupia komplikaatioiden muodossa) ja b) kaikenlaiseen kirjanpitoon expailun ja tavarapyörityksen suhteen. Aiemmassa kampanjassa tavarapaljoutta ei ollut ja siksi sen pyörittäminen oli kevyempää. Niin ja c) vampirismin säääntömeininkeihin on aikaa kulahdellut kanssa. Tämä viimeinen korjautunee ajan kanssa kun säännöt käyvät tutummiksi, mutta b)kohta tulee pahenemaan sitä mukaa kun rikastutte.

Kun joukossa on nyt alamaailman ja yön rinssejä & rinsessoja ei köyhäily tietysti käy, mutta jotenkin nysväys täytyy saada järjellisiin määriin. Eli tehdään nyt niin, että laitan skannerin kuntoon, skannaan hemmolappunne nettiin ja sitten pyrimme hoitamaan ennen sessiota minmaxauksen expan & hynän & kaman jne. suhteen. Tarvittava kirjallisuushan teillä enimmäkseen onkin jo sähköisessä muodossa ja voin tarvitaessa skannailla lisää matskua arvon vampiireillemme. Sitten session alkuun voidaan tarvittaessa timeboxata muutama minuutti kummallekin ja sitten alkaa game time.

Yritämmä saada hiukkasen nopeatempoisemmaksi ja intensiivisemmäksi itse peliaikaa, nyt pyöritään jo siellä tylsän rajoilla ja väliin jopataan rajan ylikin.

Prologi: The Black Swan Song

2008-08-24T00:48:00.000-07:00

Astelitte Altdorfin öisiä usvan verhoamia katuja ja, palattuanne Pyhän Luukkaan luostarista, tuntuivat kadut ensimmäistä kertaa kotoisilta. Mukananne oli pahaenteinen lasti: Kaaoksen Riimuin viilletty hopeinen malja, joka tuntui kokoaan painavammalta. Kupissa oli veritahroja, jotka ilmestyivät aina uudestaan, ikään kuin riimut olisivat olleet viiltoja jonkin olennon veriseen lihaan.

Rutto oli pikku hiljaa hiipunut pois jättäen jälkeensä tyhjiä taloja ja nyt jo nälkiintyneitä rottia. Pahiten rutto oli iskenyt köyhiin, mutta myös rikkaat, jalot ja pyhät olivat saaneet oman osansa. Altdorf oli parantanut itsensä pakolaisongelmastaan niinkuin Keisarikunnan Likaisin Kaupunki vain osaa.

Jälleennäkeminen Aleksandran ja Elisan kanssa oli kylmäkiskoinen niinkuin aina, vaikka aistittekin Alexissa suurta kiihtymystä ja tyytyväisyyttä kun paljastitte maljan. Elisan silmät suurenivat ja voitte kuulla heidän riitelevän kun he vetäytyivät neuvottelemaan keskenään Elisan huoneeseen. Puheesta ei tuntunut saavan selvää, tai sitten ette ymmärtäneet kieltä. Yksi nimi toistuu kuitenkin monesti: Neferate.

Elisa myrskysi ulos talosta öiseen kaupunkiin ja vakava Alex kutsui teidät luoksensa.

"Khalid, olet toiminut hyvin. Vaivasi tullaan vielä palkitsemaan ruhtinaallisesti."

Alex vaikutti Khalidille puhuessaan kuin toiselta olennolta; ikäänkuin maalauksen kaunis Madonna utuisen kultaisessa valossa. Rose ja Gilles muistivat itsekin sen ajan kun heitä viekoiteltiin noin. Heidän puoleensa kääntyessään Alexin lylmät pedonsilmät ja kulmikkaat piirteet ovat kuitenkin entisellään:

"Ja te. Kaipa teissä sitten on potentiaalia. Kunhan opit hillitsemään himosi, Rose, voi sinustakin tulla Sisar. Ja Gilles, sinusta tulee kelpo palvelija Sisarkunnalle."

Alex harppoo pitkin huonetta kuin tiikeri häkissään.

"Kunpa vain tietäisin... No, asiaa ei pysty nyt auttamaan. Minulla on teille kaksi tehtävää: käykää ensinnäkin teettämässä tuosta maljasta kopio Khalidin kontaktien luona Basaarissa ja lähettäkää se minulle. Sen ei tarvitse olla täydelleen samanlainen, riittää että jäljennytätte riimut ja tahritte maljan vereen. Kunhan kopio on täällä jo tänä yönä. Toisekseen viette maljan vaikka sinne panttilainaamoonne piiloon ja vartioitte sitä siellä. Epäonnistuminen ei tule kyseeseen, sillä siitä saatte niskaanne paitsi minun vihani niin myös Sisarkunnan epäsuosion. Lähtekää heti!"

Ote Rosen päiväkirjasta vol. II

2008-08-22T11:48:00.000-07:00

"Olkaa niin hyvä herra Begnon!"
"Oi kiitos neiti... Mikä teidän hempeä nimenne olikaan, jos saanen kysyä?"

Ne päivät Bénëdicte Kevin'n keittiön neliössä olivat autuaita, mukavia ja ihmeellisiä.
Se kesä tuntui jatkuvan aina, maagisine iltoineen ja huveineen erilaisten herrasmiesten
tarjoamana. Monet heistä ihmettelivät perimääni, josken vain harvoille sen paljastin.
Monen, saaden tietää äitini höperöt sanat ylhäisyydestä, katsoivat minua halveksuen
toinen käsi tikarillaan, kuin odottaen jotain. Siitä asti olen jättänyt menneisyyteni
taakseni, ei se minua ainakaan pahemmin hetkauta.

Yöttömät yöt ainaisessa auringossa herra Kevinin keittiön ménageyrinä ja ravintolan
serveusena, vaikkakin melkein palkattomana, tuntuivat olevan elämäni onnen aikaa;
enää ei ollut huolta ruuasta, taikka katosta sateen tullessa, ei tuhmista sedistä
tai rahasta, saati sitten taudeista ja liasta. Asuin mr. Bënëdicten ravintolan yllä,
pelkässä piian huoneessa huonetoverini Amandan kanssa, mutta kaikki voittivat
katujen olosuhteet. Turva, lämpö ja vielä juttukaveri tekivät toiveistani totta
ja vielä parempaa kuin osasin toivoakkaan.

Monsieur Kevin valitsi minut kujalta yhtenä villinä iltana, joita hän järjesti
itselleen kuutena päivänä viikosta, hän etsi parasta katukokkia ja aikoi ruhtinaallisesti
pelastaa tämän köyhyydeltä ja nälältä, mikäli hän tarpeeksi tasokkaan kokin löytäisi.
Olenhan minä ennen kokannut, mutta en niinkään hyvin. Päättelen nyt, että hän valitsi
minut suojatikseen aivan muista syistä, kuin kokkaukseni vuoksi, sillä tapasin hänet
juuri vuoden ensimmäisen pyykkikierroksen aikana - joen rannassa...

"Mitä, Gilles?"
"Uusia vaatteita? Miksi ihmeessä?"
"Aah, aivan totta! Heh, olin jo unohtaa mitä äsken tapahtuikaan... Mikä näistä arkuista?"

"No, miltä näytän?"
"Hyvä, hyvä. Tuo neitokainenkaan ei mikään siveyden sipuli ollut arkun sisällön perusteella,
hehee."
"Gilles! Ota kätesi pois sieltä! HETI!"
"Ja pidä tuo ulkolainen kaukana minusta! En pidä tyylistä jolla hän katsoo meitä rättinsä alta!
Ja tuki tuon naisen suu, en kestä enää yhtään tuota ähkimistä."

... pyykkäyksen jälkeen uitin ainoita rääsyjäni virrassa, kun näin välähdyksen läheisessä
piitani-pensaassa ja säikähdin, ei kai vaan taas joku kulkuri katsellut minua! Mutta huoleni
olivat ohi kun muuan herrasmaisesti pukeutunut herra kaivautuikin esiin tiheästä kasvustosta
hukassaolevan näköisenä. Miehen punainen nenä ja päälaki paljasti tämän nauttineen kalliita
liuoksia, joten huoleni kaikkosivat kokonaan. Ehkä hän vain etsi paikkaa eritteillensä ja löysi
tämän joen uoman vahingossa.

"Olen minä valkosipulikauluksesi jo nähnyt! Luuletko tosissaan, että yksi haisukasvi
pitelee *NÄITÄ*?"
"Turhaa huolehdit siitä muukalainen, me tarvitsemme sinua... vielä."

Puhuttuamme hetken herra Bé-bë-dicten kanssa sain tietää hänen saagastaan, uuden katukokin
ja turvapaikan tarinasta, ja todentotta, hän oli vain eksynyt tänne, minun vieruttelupaikalleni,
kun oli suutuksissaan marssinut pois erään keski-ikäisen, ruman, hyvin ruman, naikkosen luota
syyttäen tätä lahjonnasta. Ilmeisesti tämän lahjonnan takia herranen oli humalassa, tai niin
uskoisin.

Pyysin herraa kääntymään nyt hetkeksi, ilta oli hämärtymässä ja ihoni oli vesittynyt pahoin.
Auringonlasku oli kaunis, sen kultaisenkeltaiset säteet kuin kiharaiset hiukseni vasten tyyntä,
villiä maisemaa...

... sitten säpsähdin, makasin maassa sorassa, herra Bénëdicte päälläni, suudellen rintojani.
En tiedä minne tuo aika katosi, mutta en muista myöskään aiheuttaneeni tätä tilannetta ja
aloin kirkua "Hyvä herra, mitä te teette! Pois päältäni! Pois! Apua!" kun monsieur
pani käden suulleni, kuiskasi korvaani "Te olette suojattini, voittaja, koko seudun paras kokki,
teistä tulee tekijä tyhjään keittiööni, ravintolaani. Hsst nyt, pian voimme puhua yksityiskohdista."

Annoin hänen saada haluamansa, sillä nyt minulla oli katto pään päällä, puhtaat vaatteet, ruokaa
yllin kyllin ja mitä vielä - tulevaisuus! Enempää en kerro työstäni, se oli kyllä mukavaa,
mutta pitkästyttävää kirjoteltavaa. Arkit loppuvat pian kesken, jos kirjailen tarinan
jokaisesta asiakkaasta ja heidän teoistaan minua kohtaan, mutta tiedettäköön, että minä
muistan heidät, jokaisen heidän tekonsa, hiuksensa, piirteensä ja nimensä, jokaisen kyyneleeni;
minusta oli hyvää vauhtia tulossa keittiön onnellinen emäntä, enkä pannut pahakseni,
eihän kukaan muukaan.

Salamat iskivät taivaalla, huomasin käteni monsieur Bénëdicten kurkulla, kuristaen häneltä
silmämunat päästään. Yritin lopettaa, mutta verissäni, hiessä ja vihassa en voinut,
jatkoin ja katsoin häntä silmiin, nähden tämän kuolevista, pelokkaista silmistä oman
kuvani. Silmäni kiiluivat kuin raivotautisella härällä, en uskonut sen olevan minä, mutta
halusin olla näkemäni olento, kaikki se voima ja vahvuus maan päällä. Jatkoin kuristamista
kunnes kömpelö ruho kaatui maahan tuoliltaan, salaman räpsähdyksessä tiesin matkani
määräpään koittaneen, ryöstin vainajan kassa-arkun ja juoksin kaduille.

Sen koomemmin minusta ei katukokkina kuultukkaan. Siitä asti olin yössä, kaduilla, auringossa
ja sateessa, yksin. Aivan yksin.

Nyt kun katson ympärilleni, tähän pimeään hauta-arkkuun, veljeni hampaita ja muka nukkuvaa
nomadia, tuntien jokaisen kiven vaunujen alla ja ukkosen vihan ulkona piiskaamassa, katson
käteeni, omaan pieneen veriseen käteeni ja tiedän tehneeni väärin. Käsi ei tuntunut omaltani,
kaiken sen veren takaa tuskin näkyi kalkkista ihoani, vain jonkun olennon elin-nektaaria.
Katsoessani kättä, joka ei ole omani, mietin kenen käsi se on?

"Kenen kehoon olen nyt tunkeutunut!?"

Dawn of the Dead

2008-08-20T02:31:00.000-07:00

Alfonse ratsasti metsätietä eteenpäin. Velho oli arvellut että heidän takaa-ajettavansa todennäköisesti eivät hyökkäisi auringonpaisteessa, mutta heillä saattaisi olla "muita apureita" ja siksi oli oltava valppaana. Alfonse ratsasti mielellään edessä. Synkkä vampyyrinmetsästäjä ja kopea velho olivat ankeaa seuraa. Mukavampaa oli...mutta mitäs tuossa oli. Alfonse huomasi ruohon peittämällä kärrypolulla jotain kiiltävää. Hän laskeutui nopeasti hevosensa selästä. Mamma mia, sehän oli pieni nahkapussukka josta pilkotti esiin kultainen kolikko! Äkkiä hän sulloi sen taskuunsa ja vilkuili ympärilleen, olivatko takana tulevat kaverit huomanneet? Ilmeisesti eivät. Hän kaivoi kolikon takaisin esiin. Oliko se tosiaan aito? Kyllä se näytti oikealta Imperiumin kruunulta. Hän puraisi sitä, kyllä se oli ehtaa tavaraa.

Kukahan tumpelo tuonkin oli pudottanut, hän pohti. No sama se. Kerrankin kävi mäihä! Ehkäpä hänen onnensa oli viimeinkin kääntymässä...

------------------------------------------------------------------

Raunioituneiden tornien keskellä Elisa silmäili sisaruksia tyytymättömän oloisena. "Te olette edelleen ikävystyttävän raihnaisia. No, ehkä vielä on aikaa saada teidät edes jonkinlaiseen kuntoon. Tuokaa minulle vettä." Toivon mukaan tästä riittää teille kaikille. Juokaa ja toivokaamme, että saamme teidät taistelukuntoon ajoissa.". Elisa kaatoi jotain jauhetta sormuksestaan vesileiliin ja ojensi sen sitten Durandille. Kaikki kolme hörppivät omituisen makuista juomaa. Oliko se jonkunlaista parantavaa juomaa? Se olisi tosiaankin tarpeen, he olivat todella surkeassa kunnossa kaikki...krooh...

Juoman vaikutus oli nukuttava jo ennestäänkin väsyneisiin sisaruksiin. Gilles, Durand ja Rosemonde alkoivat nuokkua paikoillaan ja lopulta lysähtivät kasaan. Vain Durand, joka oli hörpännyt pullosta hiukan vähemmän, onnistui jotenkuten pysymään tajuissaan. Unenpöpperöisenä hän näki kuinka Elisa lähestyi häntä, avasi suunsa valtavan ammolleen, pitkät kulmahampaat välkkyivät kynttilänvalossa...
Herättyään Durand tunnusteli uutta itseään. Elisan kurkkuun repimä ammottava haava oli ihmeellisesti parantunut. Iho tuntui jotenkin erilaiselta, kylmältä ja kimmoisalta. Olivatpa hänen hampaansa todellakin pitkät...

Rosemonde nukkui vielä epäkuolleen unta, mutta Gilles kompuroi tokkuraisena pystyyn. Hän katseli ympärilleen raunioissa. "Hei...joko nyt on aamu...hitto mikä olo, ei olis pitäny latkia sitä kaljaa niin...meidän täytyy pakata ja lähteä sinne kalastajan veneelle... "
"Argh! Ei taas!" Durand kiristeli hampaitaan.

---------------------------------------------------------------------------------------

"Hmm...me siis oikeasti olemme vampyyreita. Hassua, en odottanut että se olisi ihan tällaista..." Gilles pohdiskeli. Se siis merkitsi että hän joutuisi koko loppuelämänsä – siis ikuisuuden – tappamaan entisiä kanssaihmisiään ruoaksi. Kuinka moni nyt elävä, tai vielä syntymätön, viaton joutuisikaan uhraamaan elämänverensä hänen sammumattoman janonsa tyydyttämiseen...
Gilles kohautti olkapäitään. Noh, minkäs sille mahtoi. Hän tuli siihen tulokseen että maailmassa oli kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka joutuivat vampyyrien ruoaksi, ja niitä jotka eivät vielä olleet joutuneet vampyyrien ruoaksi.

"Toisaalta, ehkäpä minä voisin olla hyvä vampyyri" Gilles mietti ääneen. "Vampyyri joka taistelee pimeyttä vastaan: vampyyri jolla on sielu!"

"Vampyyri jolla on sielu?" Rosemonde pärskähti. "Typerin ajatus minkä olen ikinä kuullut!"
Elisan käsky keskeytti eksistentiaaliset mietiskelyt. "Noniin, tulkaapas tänne."

Kolmikko seisoi vaivaantuneina, hiukan neuvottoman oloisina heidän yrittäessään sopeutua uuteen epäelämäänsä. He eivät olleet vielä täysin sulattaneet asiaa, mutta Elisa ei antanut heille aikaa toipua. Oli töitä. Hän osoitteli ympärilleen.
"Toin meidät tänne, koska täällä meillä on parhaat mahdollisuudet puolustautua Holvia ja hänen jengiään vastaan. Emme pysty pakenemaan koska hänellä on keinonsa jäljittää...minun – siis meidänlaisemme. Ja minun ei varmaankaan tarvitse huomauttaa teille että nykyisessä...ah...olotilassanne teillä ei ole mitään mahdollisuuksia enää neuvotella hänen kanssaan. Joten me olemme nyt kaikki tässä samassa veneessä, peruuttamattomasti.
Tulin tänne koska meillä on täällä apulaisia." Elisa kääntyi ränsistyneen Morrin puutarhan puoleen ja levitti kätensä, alkaen messuta.
"Nouskaa miehet, ylös kalmot! Puolueenne tarvitsee teitä!"
Luinen käsi nousi maan alta. Heidän ympärillään haudat alkoivat kohoilla...
Nostettuaan esiin tusinan verran epäkuolleita, hän kääntyi taas kolmikon puoleen. "No niin, te kaksi idioott- siis veljestä. Tehän olette olevinne aatelisia, teillä on siis jonkunlaista sotilaskoulutusta. Kaivakaapa se nyt aivoistanne esiin, ja suunnitelkaa puolustus."

Elisa manasi heille keihäänruoaksi ja työvoimaksi runsaasti epäkuollutta apua, joten he saivat nopeasti improvisoitua jonkunlaisen puolustussuunnitelman. Ongelmana oli että vampyyreinä he eivät todennäköisesti pystyisi toimimaan päivänvalossa, ja Holvin joukkio hyökkäisi varmaankin juuri päivällä. Mutta heidän epäkuolleet apurinsa pystyisivät kyllä siihen. He päättivät jakaa joukkonsa: Gilles ja Elisa olisivat yhdessä rauniotornissa muutaman wightin ja zombin kanssa, ja Durand ja Rosemonde toisessa samanlaisen tukijoukon kanssa. Tavoitteena oli houkutella vihollinen jompaankumpaan torniin ja hyökätä heidän kimppuunsa siellä. Siltä varalta että se ei onnistuisi, he hautasivat joukon zombeja tornien väliin. Siitä ne voisivat nousta esiin katkaisemaan vihollisen pakoreitin tai pakottamaan nämä toimimaan. Lisäksi he sijoittivat kauemmaksi, metsän reunaan, muutaman zombien jousten kanssa. Zombit tosin olivat Elisan mukaan surkeita jousiampujia mutta ehkä ne häiritsisivät vihollisia. Vaunut ja hevoset piilotettiin metsään, pois vihollisen oletetulta tuloreitiltä.

Gilles huomasi että hänen magiansa tuntui helpommalta, voimakkaammalta. Hän päätti yrittää vaikeimpaa osaamansa loitsua - huonon onnen manausta esineeseen. Hän otti kultakolikon ja noitui sen tuomaan huonoa onnea kantajalleen. Kuinka helposti se onnistuikaan! Hän huomasi heti että vampyyriydestä oli ehkä sittenkin hänelle arvaamatonta etua. Hän sijoitti kolikon maahan, nahkapussukasta pilkistäen, metsätielle jota pitkin heidän takaa-ajajansa luultavasti tulisivat. Jos joku sen poimisi, hän saattaisi huomata asioiden menevän enempi tai vähempi pieleen.

Kaiken tehtyään he saattoivat vain odottaa. Aamunkoitto alkoi jo pilkottaa.
He odottivat ja odottivat. Aurinko paistoi, ja vaikka se ei suoraan paistanutkaan torniin, he totesivat sen lämmön heijastuksenkin tuntuvan epämukavalta. Gilles huomasi että Elisaa se ei näyttänyt niin suuresti häiritsevän vaikka tämä pysyikin valosta poissa. Lopulta Rose tarkoilla korvillaan erotti hevosen kavioiden kopsetta. Tornin kivien raoista ja tähystysaukoista he saattoivat seurata vihollisen etenemistä. Ensiksi näkyviin tuli pari hyvin aseistettua miestä – he näyttivät palkkasotureilta. Hiukan epäröiden he tuijottivat torneja ja ratsastivat niiden ympäri, palaten sitten tulosuuntaansa. Pian näkyviin tuli sitten lisää väkeä: parrakas, keski-ikäinen velho ja kaksi aseistettua miestä lisää. Toinen oli ilmeisesti kolmas palkkasoturi, mutta miehistä vanhempi, raskaalla kirveellä aseistettu synkeä mies, sai Elisan henkäisemään terävästi. "Sehän on...van Helsing! Vampyyrinmetsästäjä! Kirottua!" Sisarukset puolestaan huomasivat tunnistavansa velhon: "Hei, sehän on se tulimaagi, jota me yritettiin rullata..."
"Hahaa! Takaisinmaksun aika!" Gilles virnisteli.

Viholliset kerääntyivät tornien väliin. Maagi ilmeisesti vaati palkkasotureitaan tutkimaan tornit. Hiukan protestoituaan asemiehet varovasti etenivät toiseen torneista, jonka laidoille Rosemonde, Durand ja zombit olivat menneet odottamaan. "Haa! Lounasaika!" Durand kiljaisi riemukkaasti kauhistuneille palkkasotureille. Kauhunkirkaisut ja metallin kalske täyttivät pian tornin. Elisa seurasi tilannetta toisesta tornista. Holvi oli nyt siinä...oli aika laukaista ansa...

Mutta maagi ehti ensin. Hän kääntyi kohti Elisan ja Gillesin tornia, teki muutaman mutkikkaan eleen ja hönkäisi valtavan tulipallon tornin ovesta sisään. Se räjähti sisällä kumeasti jysähtäen. Zombit leimahtivat tuleen. Elisa ehti väistää ja kärventyi vain hiukan. Gilles sen sijaan jäi melkein suoraan tulipallon tielle: leimahdus sytytti hänen kätensä ilmiliekkeihin. Kirkuen Gilles yritti huitomalla sammuttaa tulta, mutta liekit vain yltyivät siitä.
Elisa taputteli tulenalkuja sammuksiin puvustaan. "Ai niin, taisin unohtaa mainita että yritä olla syttymättä tuleen."
Gilles tuijotti kauhuissaan kohtaa missä hänen vasen kätensä oli vielä hetki sitten ollut. Jäljellä ei ollut kuin surkea tynkä.

Myös vampyyrinmetsästäjä toimi. Hän veti esiin kirveensä ja käveli suoraan Durandin ja Rosen torniin. Hän hutki pari zombia tieltään ja huomasi Durandin joka osoitteli häntä rapiirillaan haastavasti. Yksi palkkasoturi oli kuollut, toinen tajuton ja Rosemonde oli keskittynyt imemään verta kolmannen kaulasta. Vampyyrinmetsästäjä kohotti kirveensä ja hyökkäsi välittömästi.
Holvi valmistautui uuteen loitsuun, mutta Elisa käski zombinsa ja wightinsä hyökkäykseen. Olisivatko maan alta nousevat hahmot pistäneet velhon pasmat sekaisin, mutta hänen seuraava loitsunsa meni mönkään ja velho vaikutti hiukan häkeltyneeltä. Elisa vastasi nopealla loitsulla, ja lennätti salaman sormistaan iskemään velhoa kylkeen. Gilles yritti auttaa ainoalla taisteluun sopivalla loitsullaan: "Paskamäihä!" hän huusi ja osoitti velhoa ainoalla kädellään. Ilmaan levisi otsonin katku ja Gillesin hiukset nousivat pystyyn. "Älä sähellä siinä, kun kerran et osaa. Teet vielä repeämän kudokseen tuolla menolla..." Elisa murisi Gillesille.

Toisessa tornissa Durand ja vampyyrinmetsästäjä kävivät tasaista taistelua. Taistelu ei sujunut mitenkään erityisen hyvin Durandin kannalta, jostain syystä hänen entinen onnensa ei tuntunut olevan entisellään. Eivätkö jumalat enää rakastaneet häntä? "Nyt puraisit liikaa, untuvikko" van Helsing sanoi Durandille kylmään äänensävyyn. "Minä olen tappanut kymmeniä sinunlaisiasi".
"Purepas sinä puolestasi tuota!" Durand huusi vastaan ja hyökkäsi raivoisasti rapiirillaan. Mutta hänen ei olisi pitänyt provosoitua, sillä vampyyrinmetsästäjä iski valtavan iskun joka läpäisi Durandin puolustuksen ja melkein leikkasi tämän kahtia. Lasittunein silmin Durand vajosi maahan.

Ulkona, Holvi oli vaikeuksissa sillä zombit ympäröivät hänet, kohottaen karkeat aseensa. Elisa iski häntä uudestaan salamalla, joka onnekkaasti osui Holvia kurkkuun. "Ja!" Elisa huusi riemuissaan. Holvi yritti köhiä uutta loitsua, mutta ilmoille tuli vain pihinää. "Ei...ei..." hän kähisi kauhuissaan.
"Ja nyt, surkea ihmisenrääpäle ja velhon tekele, nyt sinä opit uhmaamaan sisarkuntaa!" Elisa ulvoi epäinhimillisellä äänellä ja lennätti ilmoille vielä yhden salaman. Se iski Holvia olkapäähän, räjäyttäen tämän käden irti. Kuolleena kuin kivi kaatui tulimaagi maahan. Ilmeettömästi, zombit jatkoivat hakkaamistaan vielä hetken...

Tornissa, taistelu oli myös ohi. Rosemonde katseli Durandin nyt-ihan-todella kuollutta kalmoa. Zombit olivat kostaneet hänen kuolemansa ja hakanneet haavoittuneen vampyyrinmetsästäjän hengiltä.

"Älä pelkää, veljeni. Kuolema on vain alku."

--------------------------------------------------------------

Alfonse heräsi, sylkien verta suustaan. Pikkuhiljaa hän tajusi mitä oli tapahtunut. Ne hirviöt olivat väijyttäneet heidän, hyökänneet heidän kimppuunsa...missä kaverit olivat...
Alfonse näki ympärillään hahmoja. Yksi niistä oli tuttu. "Luigi, sinä selvisit sittenkin...missä muut...joko taistelu on ohi..."

Luigi ei vastannut. Hänen kasvonsa olivat kylmät ja ilmeettömät. Toinen korva roikkui verisenä riekaleena mutta hän ei tuntunut piittaavaan. Luigi kohotti kätensä iskuun. Hänen ympärillään toiset zombit tekivät samoin, kuin yhtenä olentona. Alfonse kirkui kauhuissaan tajutessaan että hänen ystävänsä ei sittenkään ollut selviytynyt ja hän itse liittyisi seuraan tuota pikaa..."Luigi! Ei! EIIII!!"

Pieni nahkapussi tipahti Alfonsen ruumiin taskusta kun zombit olivat lopettaneet kammottavan työnsä. Yksinäinen, kiiltävä kultakolikko kierähti siitä ulos...

Kersantti Martin Merkin kartta

2008-08-17T13:21:00.001-07:00

Kartta

Kilpailun Seriffin ja Luostarin Nostoväen Kersantin, Martin Merkin tutkimuksia

2008-08-17T13:19:00.000-07:00

Konigstag 8. Jahrdrungia 2523

Oudot tapahtumat alkoivat jo ennenkuin kisa varsinaisesti alkoi, ja ensimmäisessä tapauksessa toiminkin vain Nostoväen Kersantin ominaisuudessa. Yöllä vasten Konigstagia, yhdeksättä Jahrdrungia alkoi kuulua vimmattua huutoa ja kiljuntaa Punaisesta Aasista itään. Ehtiessäni paikalle väki oli jo kerääntynyt ihmettelemään palavaa Vnahan Anttonin majaa ja minulla on vain toisen käden tietoja tapahtumista. Oli nähty epäinhimillisiä hahmoja raastamassa Anttonia metsän siimekseen, mutta väkijoukon tallottua jälkiä ei takaa-ajosta ollut hyötyä. Päättelin tuolloin kyseessä olevan jonkin vaeltelevan ja nälkäisen puolieläin- tai hiisijoukkion ja kerroin Apotti Spärgelhitzerille vaaran olevan ohitse. Tätä päätöstä tulin myöhemmin katumaan katkeralla tavalla.

Angestag 9. Jahrdrungia 2523

Seuraavana päivänä kisayleisöä ja osallistujia alkoi kokoontua Luostarin maille kaikkialta Keisarikunnasta ja kauempaakin. Saapui paikalle seurue ihan Kislevistäkin asti sekä viehättävä bretonnialaisrouva Galja veljineen, mukanaan aito Arabylainen villi, joka toimi näiden palvelijana, sekä ottais osaa jopa itse kisaankin.

Mutta aina kun kokoontuu hyvää Sigmaria pelkäävää kansaa yhteen, saapuvat myös kaksijalkaiset saalistajat: ryövärit, varkaat, noppa- ja korttihuijarit, portot, huijarit, vilpistelijät ja ties minkälainen ihmiskunnan pohjasakka. Silmä kovana saimme tulijoita miesteni kanssa tarkastella, sillä liittyyhän tähän Hengelliseen Koitokseen myös maallista ja omanvoitonpyynnillistä uhitenpeluuta ja vetojen lyöntiä, ja kiusaus yrittää vaikuttaa kilvan tuloksiin on monille Sigmarin hylkäämille liian suuri.

Paljastinkin Salzenbergiläisen huijarilauman, joka oli mm. myynyt epäkelpoja nuolia taikavoimia omaavina ihmenuolina hyväuskoisille. Valittaen pitää todeta, että he pääsivät livahtamaan karkuun ennen kuin lain, eli siis minun kourani heidät tavoitti, mutta Apoti lähetti sanan tietä myöten pohjoiseen, jotta nämä lurjukset tavoitettaisiin ja saataisiin Tuomion eteen. En epäile yhtään, etteikö heitä luovuteta Noidanmetsästäjille, sillä ovathan he julkisesti kertoneet käyttävänsä kaaoksen voimia, elikkä taikavoimia.

Kun ilta sai, olisimme kokeva uuden hyökkäyksen, mutta tällä kertaa julmemman, sillä tulisimme näkemään millaista jälkeä saavat aikaa Vahingolliset Voimat irti päästessään. Taas pimeyden laskeudutta Luostarin maille alkoi kuulua vimmattua kiljuntaa, kuin teurastaja olisi tylsällä aseella hivuttanut henkeä porsaalta. Sydämemme jäätyivät kun tajusimme kyseessä olevan ihmisen. Järjestin takaa-ajojoukon ja lähdimme kohden paikkaa josta huudot kuuluivat. Yht'akkiä kuuluikin: "Ruumis! Tuokaa valoa!" Ja saimme todistaa hirviästi raadeltua ihmisraatoa. Kädestä oli jäljellä vain verinen tynkä ja kynnet tahi hampaat olivat viillelleet miesparan ympäriinsä. Lonkassaan vainajalle oli nuoli, joka oli uponnut miltei sulitusta myöten. Se oli tutun näköinen, juuri tuollaisia nuolia olivat kaupustelleet paenneet huijarit.

Ei kestänyt kauan kun verijälkiä seuraamalla löysimme toisen raadon, joka oli samalla tavalla runneltu, paitsi että hänessä oli kolme nuolta pirullisella taidolla ammuttuna: yksi kussakin olkapäässä ja yksi miltei piilossa kainalokuopasta sisään uponneena. Millaista pirullista taitavuutta vaatii tuollainen teko noilla nuolilla ja miltei täydellisessä pimeydessä? Rouva Galijan yksikätinen (tämä seikka oli oleva merkillepantava, sulkihan se täysin pois sen mahdollisuuden, että bretonni olisi ollut ampuja) veli kuitenkin ilmoitti epäilevänsä nuolikauppiaita ja pistin kiinnostuneena merkille hänen tarkkanäköisyytensä tulevaisuutta varten.

Osa miehistä oli kuitenkin seurannut verijälkiä metsään ja löysi sieltä kammoittavan näyn. Maa oli veren peittämä ja irtonainen käsi makasi tantereella. Paikka oli kuin teurasmiehen pihalta ja sain käyttää kaiken tarmoni, jotten olisi menettänyt vatsani sisältöä.

Haetutin metsästäjä Mathiaksen erinomaisine verikoirineen jotta voisimme jatkaa jäljitystä pimeässä metsässä. Pian Rouva Galijan velimies osoitti jälleen tarkkanäköisyytensä ja laukaisi aseensa kohti metsässä väijyvää hahmoa. Kävimme välittömästi hyökkäykseen ja seurenneessa sekasortoisessa taistelussa ajoimme vastustajamme pakosalle vetääntyen itse pois metsästä alituisten väijytysten vaarasta odottamaan päivänvaloa, jonka turvin voisimme paremmin löytää pahantekijät. Taistelussa haavoittui neljä miestä ja Matthiaksen koira sai nuolesta kylkeensä.

Määräsin heti kolminkertaiset vartiot Luostarin ympäristöön ja Apotti Adolphuksen luvalla evakuoin kaikki rengit ja palkolliset öiseen aikaan Luostarin seinäin sisäpuolelle. Neuvottelin Apotin kanssa vielä pitäisikö koko kilpailut keskeyttää kunnes pahantekijät saataisiin kiinni, mutta Apotti päätti aivan oikein, että jos nyt väistyisimme tämän uhkan edessä, niin vetäisimme lokaan Herramme Sigmarin nimen ulricaanien edessä.

Apotti ilmaisi huolenaan, että hänen veljentyttärensä Lisa-Marie ei ollut saapunut ajallaan, sillä kirjeen mukaan olisi hänen pitänyt tulla van Keperin Angestagin vaunuilla. Selvitin asiaa Punaisessa Aasissa, ja kateissa ei ollut vain Lisa-Marie, vaan kokonainen linjavaunu saattajineen kaikkineen. Se oli myöhässä ensi kertaa sitten viime kesän, jolloin syynä olivat olleet Keisarilliset pohjoiseen marssivat osastot. Mieleni kävi ylen synkäksi, mutta jäin toivomaan, että sääolosuhteet, rengasrikko tai joku muu viaton syy viivytti vaunuja. Iltasella telttakylässä sain rauhoitella muutamaakin kuumapäätä, jotka olivat keksineet hyökkäykseen syypäiksi milloin kenetkin.

Konigstag 10. Jahrdrung

Heräsin kylmää aamu-usvaan nähtyäni koko yön painajaisia teräväkyntisistä pedoista ja raivottarista. Ja kiirehdin hetimiten Punaiselle Aasille kuulostelemaan josko van Keperin linjavaunut olisivat saapuneet. Bretonni kapakanpitäjä Dubois pudisteli päätään murheellisena ja kertoi itsekin odottavansa kahta kauppiasystäväänsä samaisissa vaunuissa. Kiirehdin kilpakentälle seuraamaan kilpailua ja katsomaan josko saisin napattua muutaman taskuvarastelevan nulikan. Järkytyksekseni näin, että kilpaan oli otettu osaa ottavaksi viehättävä Rouva Galija. Sigmarin nimeen, mitä nainen tekisi jousiammuntakilvassa? Se tulisi tuottamaan huonoa onnea, ajattelin ja Sigmar minut maahan lyököön en ole koskaan toivonut niin etten olisi ollut oikeassa. Isä Adolphus vain naurahti kysyessäni asiaa, nuhteli minua taikauskostani ja sanoin eilisten synkkien murhatekojen jälkeen väen kaipaavan huumoria. Huumoria!? Kaikkea kanssa, miksei saman tien olisi kaivettu ruumiita haudoistaan koristamaan tienvieriä!

Itse kilpailu ylöspidettiin hyvässä järjestyksessä ja sopivan hartaassa tunnelmassa, mutta kun alettiin tulosten tarkistaminen, I karsintajoukon pisteenlaskusta tuli riitaa: Berthold Vogts väitti ampuneensa täydet kuusi ankkaa yhtä monella nuolella, eli siis saman tuloksen kuin joukon voittaja Matheus Lothar itse. Kun Lotharia ei paikalta löytynyt, alkoivat Vogts ja muut vimmatun syyttelyn, joka päätyi käsirysyyn. Minä ja pojat saimme osaksemme suurimman joukon iskuista kun olimme sigmariittien ja ulricaanien välissä. Koskaan en ole Middenlantilaisten taholta niin heikkoa jaloutta ja reiman kilpahengen puutetta kokenut, vaikken heitä suuressa arvossa pidäkkään. Ainoastaan Apotti Adolphuksen ankarat sanat palauttivat järjestyksen, mutta Vogts ja Ilgner jättivät protestin kisaneuvoston ratkaistavaksi. Ylimielisen voittajan voi vielä sietää, mutta huonoa häviäjää on vaikeata kunnioittaa.

Myöskin III karsintajoukon tulokset tutkittiin ankarasti ja huolimatta vallan ihmeellisistä tuloksista (epäiltiin, että Rouva Galija olisi unhoittanut somasta naisenpäästään mitä sorsia piti hänen ammuskella) julistettiin sekin hyväksytyksi.

Mainittakoon tässä, että protestinkin käsittelun jäljiltä I karsintajoukon tulokset olivat:

1. ritari Matheus Lothar Hopiavasaran Veljeskunnasta - 6 sorsaa/6 nuolta (jatkoon)
2. edellisen veljeskuntatoveri Moritz Volz - 5 sorsaa/7 nuolta
3. Middenheimin Berthold Vogts - 5 sorsaa/6 nuolta

II Karsintajoukon tulokset:

1. Isä Bodo Ilger, Heedenhoffin Ulricin Kirkko - 6 sorsaa/8 nuolta (jatkoon)
2. Ruud van Hasselkamp Marienburgista - 5 sorsaa/8 nuolta
3. Thomas Kreuz Reikinmaalta - 4 sorsaa/6 nuolta

III Karsintajoukon tulokset:

1. Kalikka Haitar Arabya - 6 sorsaa/4 nuolta (jatkoon)
2. Franz von Bauenbecker - 6 sorsaa/5 nuolta
3. Karl-Heinz Leider - 4 sorsaa/3 nuolta

Night of the Living Dead

2008-07-30T13:38:00.000-07:00

Gilles palasi hitaasti tajuttomuuden syövereistä. Hän yritti nousta pystyyn mutta huimauskohtaus peruutti sen suunnitelman. Hirvittävä päänsärky muistutti hänelle että hän sentään oli yhä elossa. Tai sitten helvetti oli märkä ja sumuinen paikka. Missäköhän hän oikeastaan oli? Hän totesi istuvansa viistolla nurmella, ilmeisesti jonkinlaisen kukkulan juurella. Hänen vaatteensa olivat märkiä ja liejuisia. "Missähän sitä on tullut kömyttyä" Gilles pohdiskeli. Olisi pitänyt jättää se kaljatynnyri juomatta. Mikä vuorokaudenaika nyt edes oli? Joko muut olivat lähteneet veneelle? Missä hänen florettinsa oli? Oliko tämä joku Durandin käytännön pila?
"Duraaaand!! Roseeeee!! Alloooo, ‘allooo!!!" Gilles huusi ympäriinsä. Sumu vaimensi äänen metallisen ohueksi. Jostain syystä paikka tuntui karmivalta.
Pian hän näki jonkun hahmon liikkuvan sumussa. Hahmo oli pienehkö ja tanakka – goblinoidi kenties? Ei, sehän olikin vain Durand miekka kädessään. "Ole hiljaa jumalauta! Herätät kuolleetkin! Tai no oikeastaan, nehän heräs jo..." Durand supatti tarpeettoman äänekkäästi.
"Paljos kello on? Joko meidän pitää lähteä sinne veneelle?" Gilles yritti päästä kärryille.
"Veneelle? Ei me voida vielä jättää hommaa kesken – Rosekin on tuolla jossakin vielä, en kyllä tiedä onko hän enää...."
"Eikös meidän pitänyt aamulla lähteä sinne Paholaissaarelle sen kalastajan veneessä?" Gilles kyseli. Durand katseli veljeään kuin vähämielistä.
"Mitäh? Me ollaan Paholaissaarella, veli hopea."
"Ei, me olemme menossa Paholaissaarelle" Gilles korjasi kärsivällisesti.
"Ei, me olemme Paholaissaarella, sinä debile. Oletko nyt ihan tolkuissasi?" Durand tiukkasi.
Rattaat raksuttivat Gillesin päässä. "Ei, minähän muistan selvästi että me vietettiin iltaa siellä tallissa ja aamulla sitten piti lähteä...onkos sitä kaljaa muuten vielä...vois vähän ottaa loiventavia...tuli kyllä otettua vähän liikaa..."
"Se oli TOISSAPÄIVÄNÄ, idiootti! Koko eilisen päivän me olemme lilluneet jokea alas ja sitten ylös ja sitten vene kaatui ja simpukat melkein...etkö sinä ääliö muka muista mitään?!" Durand kirkui, unohtaen täysin aikaisemmat varoituksensa hiljaa pysymisestä. Pikku hiljaa Durandin kerratessa heidän tarinaansa Gilles alkoi uskoa että he eivät enää olleet kylässä ja että kolhut, haavat ja luodinreiät eivät olleetkaan tulosta reippaammasta bretonialaisesta illanvietosta.
"No missäs Rosemonde sitten on?"
"Rose jäi sitten tappelemaan niitä epäkuolleita vastaan...huusin että tule pois sieltä...mutten tiedä miten kävi...kuulin kirkaisun ja..." Durand jätti sanomatta kuulleensa myös epämiellyttävän rusahduksen joka oli kuulostanut siltä kuin jokin kova olisi törmännyt lujaa johonkin joka oli lihaa ja luuta.
"Jaa. No pitää vissiin lähteä katsomaan missä se siskokulta on" Gilles pohdiskeli ja huomasi jonkin painavan epämiellyttävästi kylkiluitaan. "Mikäs tämä on?" hän kysyi vetäessään koristeellisen pistoolin takkinsa alta.
"Sillä kääpiöllä oli pari noita. Hei, älä sohi sen kanssa..." Durand varoitti.
"Ääh, eihän tää ole edes ladattu – "
Laukaus kajahti sumussa.

Durand: "Meillä ja mutanteilla on yhteinen vihollinen, niinkö?"
Gilles: "Äh, älä nyt viitsi."
Durand: "Ehkä ne on kilttejä mutantteja, vai mitä?"
Gilles: "No sitä kannatti kokeilla..."

Veljekset makasivat raunioituneessa huoneessa tiukasti köysiin paketoituna. Myös Rose oli siellä, mutantit olivat löytäneet hänet tajuttomana Mestauskukkulan juurelta. Saaren mutantit eivät olleet vakuuttuneita sisarusten tarinasta, etenkin kun he olivat löytäneet kääpiöjohtajansa pistoolit näiden hallusta. Nyt he odottivat kohtaloaan sidottuina ja vartioituina. Gilles oli kuulevinaan sanat "ateria" "nuotio" ja "paistinvarras" mutanttien keskusteluista joka kantautui varastohuoneeseen epäselvänä mutinana. Vai oliko se vain hänen omaa mielikuvitustaan?
Äänet kuitenkin muuttuivat kauhun kiljaisuiksi joita säestivät murtuvan puun rutina, epäinhimilliset murahdukset ja taistelun äänet: ilmeisesti saaren epäkuolleet olivat nyt tulossa nitistämään mutantit piilopaikkaansa.
"Meidän täytyy päästä pois tästä!" Durand mutisi kauhuissaan.
"Terävä huomio, Poirot" Gilles vastasi sarkastisesti tempoen siteitään raivokkaasti. Taistelun äänet alkoivat pian vaimeta...toinen osapuoli oli ilmeisesti päässyt voitolle. Ei tarvinnut arvailla paljoa kumpi osapuoli se sattui olemaan. Lompsivat askeleet ja murahtelevat äänet lähestyivät varastohuonetta. Viime hetkellä Gilles onnistui hiukan löysäämään siteitään. Kiireesti hän availi muiden siteitä sikäli kuin ehti. Varjot olivat jo melkein oviaukolla. "Tosta alas!" Durand huudahti, osoittaen ainoaa pakoreittiä – lattiassa olevaa aukkoa. "Siinä ei ole portaita- eeeeek! splat" Rose ehti protestoida kadoten pimeyteen. Myös veljekset tipahtivat pimeyteen. Gillesin pudotessa kuului kuvottava rusahdus – hän oli tippunut suoraan olkapäänsä päälle.

Kellarihuone oli täynnä kaikenlaista rojua. Ylhäältä kuului zombien löntystelyä ja murahduksia. Vaara ei ollut vielä ohi. Sisarukset huomasivat matalan tunnelin joka lähti kellarista. Siihen kömpiessään he kuulivat takaa tömähdyksen – ainakin yksi zombeista oli seurannut heitä. Gilles tönäisi muut syrjään, osoitti tunnelin suuta sormellaan ja huudahti "Paskamäihä!" Otsonin käry levisi ilmaan kun tunnelin suu romahti, sulkien tien zombeilta.
"’Paskamäihä’?" Durand kysyi Gillesiltä.
"No höh, keksi perkele itte paremmat taikasanat jos ei kelpaa."

Sisarukset harhailivat aikansa kellareissa. Takaisin ylös olisi kyllä päässyt, mutta yläkerrassa harhaili edelleen iso joukko zombeja. Jonkun aikaa he ihmettelivät seinissä olevia sileäreunaisia aukkoja, ihan kuin valtavia madonreikiä...terve järki viimein kertoi heille että itse matoja ei varmaan paranisi kohdata. Lopulta he löysivät käytävän joka katosi veden alle.
"Mä uin tosta läpi. Tosta varmaan pääsee johonkin" Rose ilmoitti topakasti. Veljekset katsoivat toisiaan.
"...ja minkähän nerokkaan idean ansiosta tuollaiseen johtopäätökseen päätyy?" Gilles kyseli.
"Noh, mistään muualta ei pääse ulos, joten tosta täytyy päästä" Rosemonde päätteli.
"...äääh....naisen logiikkaa...sä hukut tonne, tiedätkö." Durand taivutteli.
Mikään ei kuitenkaan auttanut, vaan Rose pysyi kannassaan. Tuosta hän uisi läpi, tai sitten henki menisi. Gillesin mielestä henkiinjäämisen mahdollisuudet olivat 1: 2540. Rose pulahti veteen. Veljekset eivät voineet muuta kuin odottaa – kumpikin oli surkea uimari, ja Gillesin oikea käsi oli lisäksi tohjona. Zombeille he eivät pärjäisi, ruokaa ei ollut...oliko tämä heidän loppunsa?

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen...

"...Gill......D.rand! haloo....."
"Hei! Kuulitsä ton!" Gilles tönäisi Durandin hereille.
"Mitähäh? Joko ne tulee syömään meidät?"
"Ihan kun Rosen ääni...oos nyt hiljaa..."
"Gilleeees! Duraand! Helvetin ääliöt, vastatkaa nyt!" Rosen ääni kuului nyt selvästi.
"Se on Rose!" Gilles innostui.
"Hei, ootas! Mitä jos se on ansa? Jos Rosestakin on tullut zombi?" Durand toppuutteli.
"Hmmm...totta...mutta zombit ei huuda! Luin sen jostain. Niin se oli. Roseeee!! Täällä ollaan!"
Huutelu johdatti sisarukset pian iloiseen jälleennäkemiseen. Jostain syystä epäkuolleet eivät olleet käyneet Rosen kimppuun, ja kellarista kömmittyään veljekset näkivät miksi. Rosen takana seisoi sorja mutta kuninkaallisen kaunispiirteinen nainen jonka leimuava katse piti zombit loitolla. Veljekset tunnistivat olennon heti.
"Elisa!" He huudahtivat yhteen ääneen. Heidän uniensa ihana Elisa. Lempeä ja suloinen Elisa...
"Noniin! Tässäkös tämä tunarikaksikko sitten viimein on kun sekin piti muka jostain kellarista tonkia. Eipä ole häävin näköisiä veljeksiä sinullekaan siunaantunut. Lähdetään nyt sille helvetin veneelle. Hopi hopi! Ei tässä koko yötä ole aikaa" Elisa komensi. Veljesten onnellinen hymy jähmettyi häkeltyneeksi irvistykseksi.

Veneelle kulkiessaan Rose (jonka kaudalla oli side) selitti kuinka hän oli viimeisillä voimanrippeillään saanut kuin saanutkin uitua tulvineen osan toiselle puolelle ja löytänyt Elisan tornista. Pelastumisestaan huolimatta Elisa vaikutti levottomalta ja pahantuuliselta. Ilmeisesti hän pelkäsi Holvin porukoineen ilmestyvän saarelle koska tahansa.
Veneelle päästyään Elisa silmäili sitä arvostelevasti. "Noh, kai tällä on tultava toimeen. Menkääs airoihin. Pitää yrittää päästä rantaan mahdollisimman nopeasti." Elisa katsahti sisaruksiin. "No liikettä liikettä idiootit!"

Durand yskähti vaivaantuneesti. "Totanoinniin...kun meillä ei ole niitä les airoja...ne niinkuin pulahti tohon jokeen kun me kaaduttiin tolla veneellä...joudutaan ajelehtimaan...silleen niinku..."
"Kautta von Karsteinin karvaisen persuksen, minkälaisia idiootteja Alex oikein lähetti minua niinsanotusti ‘pelastamaan’...tästä hän kyllä kuulee vielä...no tulkaa nyt sieltä veneeseen ääliöt..." Elisa sadatteli erittäin epäleidimäisesti.
"Huomaa kyllä kumpi on se mukavampi siskoksista" Gilles kuiskutti Durandille joka nyökkäsi. Elisan lähettämien unien aikaansaama illuusio oli pikapikaa haihtumassa.

Lopulta he pääsivät veneeseen jättäen Paholaissaaren kauhut taakseen. Elisa kääriytyi huopiin. Vain hän kiiluvat silmänsä välähtivät niiden alta, kun Gilles tai Durand välistä huomasi niiden vaivihkaa tuijottavan heidän ranteitaan tai kaulaansa. Veljekset huokaisivat. Tästä tulisi todella pitkä matka.

Wolfgangin Lupalappu

2008-07-22T10:02:00.001-07:00

Kulkulupa.

Teh Loot

2008-07-21T04:20:00.000-07:00

Vampyyrinmetsästäjä
- Toistojalkajousi
- 10 vasamaa
- Full Mail
- Siunattua vettä
- 6 kruunua

Holvi
- kultainen korvarengas
- kultainen avain ketjussa
- apteekkarin työkalut
- kulkulupa Kaiserhausiin, vartioston päämajaan
- 3 pergamenttia muistiinpanoja / kirje
- kuitti Jebede-efendin Kellovalimosta
- 5 palaa hiiltä
- 4 tulitikkua
- 3 rikintuoksuista palloa
- 2 isoa suomua
- iso hammas
- rubiinisormus
- 34 kruunua

Asemiehet:
- 4 hand weaponia (miekka)
- 3 tikaria
- 2 full kova nahka panssaria
- 2 jalkajousta
- 24 vasamaa
- 20 kruunua

Pergamentti 1:
"Punainen Nylkijä: ylpeä ja armoton!
Tämä Khornen lapsi sylki Isänsä silmille -
Verijumala vuodatti hänet kuiviin.
Mutta Nylkijän ydin elää
yhä vielä - Vaskikallossa,
yhä vielä - Yul K'chaunin tikarissa,
yhä vielä - Koston Kalkissa.
Ansassa ja sidottuna, hän janoaa verta.
Punainen Nylkijä on nouseva uudestaan!"

Pergamentti 2:
"Vaskikallo Middenheim? Tuhottu.
Yul K'chaunin tikari Altdorf!
Koston Kalkki Keisarikunnan itä-osissa?"

Pergamentti 3:
"Parahin W,
muistathan, että me emme sulata Kaaosta, vaikkemme toimikaan Karl-Franzin ja Suuteogonistin 'lakien' mukaan. Korviimme on kantautunut, että olet etsinyt muuatta verijumalan artefaktia. Lopeta se. Holvi ei hyväksy jäsenikseen ihmisyyden pettureita. Ollos täten varoitettu.

O, J, F ja K
Holvi.

PS. Tuhoa vangitsemamme peto, olemme saavuttaneet päämäärämme."

Epäelämän Voitto

2008-07-21T04:03:00.000-07:00

Mahtavinkin velho paljastuu kuoltuaan vain runnelluksi, ryppyiseksi ja säälittäväksi vanhaksi mieheksi. Mitä auttavat mystiset voimasi sinua nyt, oi mahtava Holvi? Oletko hienompi raato oltuasi mestarivelho? Suurimmatkin suunnitelmasi ovat nyt pelkkää tyhjää kun makaat tässä taistelukentällä multaisten luiden keskellä, rakkosi ja suolesi hallinnan menettäneenä, häpeän ulottumattomissa. Kuin kipinä lensit jumalten nuotiosta täynnä tahtoa, sappea, tulta ja tappuraa ja puolillasi jaloja aikeita - ja nyt, kylmän maailman sammuttamana ja kosteassa maassa lojuessasi et ole enää mitään.

Maassa makaa myös Durandin kalmo. Morrin oikeuden mukaan kuollut jo aiemmin, nyt vielä hiukan lainaveri lämmittää kuolleessa lihassa risteileviä suonia. Suuri ei ole muutos kun vampiiri menettää epäelämänsä, vain taikuuden ennen animoima ruumis saa viimein maata rauhassa.

Ympärillänne maa on vetänyt kostean ja sumuisan talven vaipan ylleen. Kylmissä sydämissänne painaa maailman talvi. Näinkö loppuu myös kaikkeus? Viimeisen henkäyksensä huuruavana kylmään ilmaan menettäen ja hiljaa kouristellen, sormet mustaan multaan petolinnun kynten lailla kaivautuen, viimein matoja, korppeja ja koiria varten raueten?

Elisan ammattimainen katse mittailee raatoja. "Herra vampyyrinmetsästäjästä saanee kohtuullisen elävän kuolleen, papasta ei niinkään... Edesmennyt veljenne... kukaties löydätte keinon jolla hänet saa jälleen animoitua tai ehkä voisimme vaikkapa täyttää hänet? Tuoreet meikäläiset ovat usein vielä kovin sentimentaalisia."

Elisan katse lennähtää takaisin kuolleeseen, pahoin palaneeseen velhoon. "Kappas vain! Jarfreitin hansikkaat!" Elisa kumartuu riisumaan merkillisen vahingoittumattomia nahkahansikkaita ja tutkii ruumista tarkemmin. "Ja tämä, ellen erehdy, tämä on Say-K'Tharin amuletti..." Elisa nostaa kimaltelevan lasihelyn ketjuinen yli velhon velton pään ja ohi syyttävinä tuijottavien silmien ja laittaa sen omaan kaulaansa. "Holvi on kuollut ja minä sain nämä kauniit esineet itselleni. Luulenpa, että on aika palata kaupunkiin hieman huvittelemaan..." Puistattava hymy karehtii hetken Elisan jullman, pienen suun vaiheilla ja sitten hän kääntyy Gillesin ja Rosen puoleen: "Teille minulla voi olla vielä käyttöä vaikka Gilles voikin olla hiukan vaikeata selittää sisarkunnalle. Saatte seurata minua kaupunkiin - sitä paitsi hieno nainen ei aja itse rattaitaan. Ottakaa palkkionne!" Elisa viittaa maassa makaaviin vainajiin.

Epilogia Osa V

2008-06-02T12:18:00.000-07:00

Nousette illan tullen kapeaa kärrypolkua synkän metsän peittämälle jyrkälle kukkulalle. Kuljettuanne yön tietä pitkin maatilalta saamillanne kärryillä, käännyitte aamun tullen pienille matsäpoluille Elisan määrätietoisesti johtamina. Kyselyihinne määränpäästänne Elisa ei vastannut mitään, mutta nyt näette kukkulan laella vanhoja raunioita. Tajuatte miksi Elisa johti teidät tänne kun näette vanhan ja ränsistyneen Morrin puutarhan; jo ammoin kuolleet saavat nyt nousta haudastaan ja astua vampyyrin palvelukseen tappotöissä.

"Te olette edelleen ikävystyttävän raihnaisia. No, ehkä vielä on aikaa saada teidät edes jonkinlaiseen kuntoon. Tuokaa minulle vettä."

Kun Elisa saa maatilalta evakuoimanne vesileilin, hän avaa koristeellisen sormuksen salalokeron ja kaataa purppuraista jauhetta leiliin, sekoittaen sen sitten.

"Toivon mukaan tästä riittää teille kaikille. Juokaa ja toivokaamme, että saamme teidät taistelukuntoon ajoissa. Hiljaisten ystäviemme avulla meidän on mahdollista voittaa, mutta tarvitsen voittoon myös teitä, Hiljaiset eivät osaa palvella minua kaikin mahdollisin tavoin."

Epilogia Osa IV

2008-05-25T04:41:00.000-07:00

Maatalon ruokavarastot alkavat tyhjetä. Vietätte aikanne makaamalla sairasvuoteella, jokainen teistä on piesty siniseksi ja punaiseksi niin, ettei kolottamatonta neliötuumaa voi löytää. Elisa on joka yö käynyt ratsastamassa jossain kaukana. Hän sanoo etsineensä teille parantajaa, mutta turhaan.

Eräänä kauniina kesäiltana sekä Elisa että Gilles havahtuvat yhtäkkiä. Jokin suuri jyrähdys tai värähdys iskee ylitsenne. Durand ja Rose eivät tätä havaitse, mutta jotain suurta ja maagista on tapahtunut lähistöllä.

"Kirottua! Holvi! Hän on jäljillämme. Nopeasti! Hevonen valjaisiin, lähdemme liikkeelle. En usko heidän uskaltavan yrittää mitään ennen päivän valkenemista"

Alla loottia mutanttipiraattileiristä:

2 pistoolia
8 laukausta ruutia & kuulia
varsijousi 10 vasamaa
2 lyhytjousta 12 nuolta
2 tikaria
keihäs
34 kruunua
rautakypärä
mail coat
omat aseenne
sekstantti
kaukoputki

Epilogia Osa III

2008-05-25T02:02:00.000-07:00

Elisa katosi sen päivän jälkeisenä yönä useaksi tunniksi, kun olitte rantautuneet. Hän saapui aamuyöstä ratsastaen satulattomalla työhevosella, ilmeisen tyytyväisenä itseensä ja opasti teidät syrjäiselle maatilalle. Talonväkeä ette nähneet missään, mutta talo oli ollut vastikään asuttu, ikäänkuin talonväki olisi vain kadonnut kuin tuhka tuuleen. Osaatte kyllä aavistaa, mitä on tapahtunut.

"Lepäämme täällä muutamia päiviä, nykyisessä kunnossanne olette täysin hyödyttömiä."

Olette nyt majailleet pienessä maatalossa kolme päivää. Eläimet huutavat tallissa nälkäisinä. Löydätte ruokakomerosta neljä parannusjuomaa ja aineksia parannushauteisiin. Sääli, ettei kellään teistä ole parannustaitoa. Vai onko?

Epilogia Osa II

2008-05-25T02:00:00.001-07:00

Yöllä kuulette keulasta Elisan suunnasta kankaan repimisen ääniä. Gilles huomaa Elisan repivän puvustaan suikaleita, joilla sitoo kätensä, kaulansa ja kasvonsa näkymättömiin. Kysyessänne asiasta Elisa ei vastaa, mulkaisee vain varoittavasti.

Kylmän, märän ja epämukavan yön viimein väistyessä huomaatte sateen pikkuhiljaa lakkaavan, mutta tummien pilvien pysyvän silti matalalla. Olette kurjia ja kohmeisia ja ihmettelette miten selvisitte hengissä jäätävästä yöstä. Elisa on sitonut kaiken näkyvissä olevan ihon piiloon ja murjottaa keulassa.

Viimein virta tuo veneen lähelle rantaa ja kaikkenne pinnistäen saatte melottua veneenne rantapuiden siimekseen.

Epilogia osa 1

2008-05-24T00:35:00.000-07:00

Työnnätte veneen Paholaissaaran alapuoliseen akanvirtaan. Vene lipuu hiljaa kohti etelää sateen pommittaessa Reikin pintaa yön pimeydessä. Tajuatte, että laivaväylän saaren satamaan on täytynyt kulkea juuri täältä, jossa vedet ovat rauhallisimmat. Saaren pahaenteinen musta massa jää taakse ja pian matkaatte mustanharmaan sadehunnun suojaamina. Vanhastaan tiedätte, että kannattaa antaa virran viedä, ennen aamua ei olisi mitään mahdollisuutta pyrkiä rantaan.

Alkuun Elisa on kuin villipeto, kynnet ja hampaat paljaana kaiken tuon virtaavan veden keskellä. Sen verenpurkaumaiset silmänsä muljahtelevat puolelta toiselle ja Se murisee kaikille, jotka tulevat lähelle. Tunnette selvästi, ettei veneessä kanssanne ole ihminen, vaan jotain aivan muuta: täydellinen saalistaja, inhimillisyyttä vain naamiona käyttävä jäntevän pedon ruumiillistuma, jolle ei tuottaisi minkäänlaisia vaikeuksia tai tunnontuskia repiä kurkkunne auki sekunneissa ja juoda sitten vielä kuuma verenne sydäntenne sykkeiden hiljaa laantuessa. Jokin sitä pidättää, mutta tuo pidäke on ohut, heikko.

Teille tulee voimakas tunne, että te ette oikeastaan pysty kommunikoimaan Sen kanssa millään tasolla, kaikki Sen näennäisen ihmismäisestä hahmosta ja puhekyvystä ja älykkyydestä lähtien on vain naamiota, jota Peto käyttää Tarpeensa tyydyttämiseen. Kun Se puhuu teille, on Se kuin metsästäjä puhaltaessaan pyypilliin. Mitä sanottavaa pyyllä voisi olla metsästäjälle tai hänen vasamalleen? "Ethän tap... aaaaaah!"?

Vähitellen Elisa rauhoittuu ja Siitä tulee taas hän. Ette kuitenkaan voi enää unohtaa äskeistä tunnetta, jonka jokainen saalis saalistajansa edessä viimein tuntee: lamaus ja viimeisen iskun odotus, kaiken loppu. Edelleenkään kipunne ja kolotuksenne eivät liikuta häntä, tosin hän katselee intensiivisen kiinnostuneena ja pää kallellaan kauniinkauheilla silmillään kuinka sävähdätte kivusta tai äännähdätte kun jokin vammautunut kohta osuu johonkin. Veri selkeästi kiihottaa häntä ja hän kääntää katseensa muualle, jos kiusaus on käymässä liian suureksi.

Kultaiset päivät Reik-joella

2008-05-22T09:11:00.000-07:00

Durandin palli huojui uhkaavasti. Miten maailma vo olla vielä näin epätasapainossa, vaikka oltiin jo kuivalla maalla? "Hummani hei, hummani hei" - Durand lauleskeli - "pysschyissit paikallass niin saischiitt kunnon beronn- brotenni- berttonilaista mieschtä!" Mutta ei, Durandin miehuus tuntui olevan kateissa metsään juosseen Rosen lailla.

-"Typerä oikuttelija, lähti juuri kun alettiin hauskanpito. Noh, maailma on täynnä tammoja ja minä astun ne kaikki!" Durand tuumi. Hän kurkisteli vatsamakkaransa alta pilkottavaa pötykkäänsä -"Heeeeii pikkuveikka, ylösch nyt!" Ajatus sai Durandin katsahtamaan Gillesin suuntaan, joka makasi sammuneena melkein tyhjän oluttynnyrin päällä. Viettelevästi koholla oleva laiha takamus sai Durandin miettimään intohimonsa kohdetta uudestaan. Suunnitelma kehittyi Durandin mielessä: "Enssschin vähän olllutta ja scshitten, pallit tyhjiksi!"

Mutta voi onnettomuutta! Ajatus lisästä oluesta sai Durandin jo kuohuvan vatsan tyhjentämään sisältönsä epäonnisen konin takamuksen päälle; tuon uljaan oriin jonka ainoa rikos oli olla väärässä tallissa väärään aikaan. Durand lysähti heikkouden puuskassa hevosen päälle ja juuri virennyt, kauhealta kohtalolta säästynyt Gilles kuuli tämän mumisevan "rakaschsh Emmanuelle, vain schinä ymmärrät minua".

Durandin maallisista tarpeista vapautunut tajunta kävi läpi viime viikkojen eriskummallisia tapahtumia. Se vaelsi oudoista, piinaavista unista hyllyviin vihreisiin massoihin, vaelsi nautinnon verenpunan värjäämiin tuskanhuutoihin pimeällä kujalla, lopulta päätyen kauhulla täytettyyn sokkeloon ja sinisiin, kylmyyttä huokuviin silmiin.

***

Mitä tapahtui aiemmin:

Menimme Sigmarin temppeliin parantamaan Rosen kättä, koska tyhmät Shallyaanit olivat pistäneet lapun luukulle, ihan kuin ilkkuakseen meille. Yritin selittää miten olimme tärkeitä ihmisiä, mutta papin retale ei ottanut kuullakseen (häntä pitää rangaista, sitten kun pääsen takaisin valtaan). Rahan päällekään se kiihkoilija ei ymmärtänyt, poistui vain tiuskien paikalta. Yritimme sitten toista temppeliä eri lähestymistavalla - esitimme olevamme kiinnostuneita heidän hassusta pikku vasarajumalastaan. Souvimme meni höperöön pappaan läpi, ja pienen rukouspiirin jälkeen saimme Roselle maagista parannusta.

Tiesin, että matkasta tulee vaikea, joten isoveljenä ja perheen vastuullisena päänä päätin valmistella retken huolella. Kun kävin läpi hankintalistoja, Gilles tuhlasi aikaansa ja rahojansa peliluolassa ja Rose tarjosi kiinteää ahteriaan kaupungin pohjasakalle (toivottavasti muisti ottaa rahaakin siitä, likainen horatsu). Päätin, että lähdemme Maidenseliin laivalla - rentouttava jokimatka toisi mukavaa vaihtelua kaupungin sokkeloon. Voitte kuvitella oikeutettua järkytystäni, kun kapteeni Alfred tarjosi meille hytiksi kannelle levitettyä telttakangasta! Pöyristyttävää!

Matka oli pitkästyttävä ja päätimme ottaa muutamat oluet piristykseksi kun pääsisimme majapaikkaan Würlitzissa...

***

Barnabas, kalastajaperheen uskollinen vartija ja rakas seuralainen oli hämmentynyt. Se oli nähnyt monenmoista eläjää pitkän elämänsä aikana, mutta tälläinen näky oli uutta sillekin. Ensin epäilyttävän oloinen naarasolio oli hiipinyt isännän veneeseen, irroittanut köydet ja lähtenyt räpiköimään sillä rantaa pitkin. Barnabas oli tietenkin yrittänyt hälyttää isäntää, mutta eiväthän ihmiset ymmärrä juuri koskaan mitä niille yritetään sanoa.

Hän oli kuitenkin lähtenyt seuraamaan naikkosta ja huomannut tällä olevan seuraa - kaksi toisiinsa vastaan nojaavaa surkimusta oli huojunut rantaan ja rojahtanut veneeseen samalla, kun tyttö työnteli airolla venettä rannasta. Lyhyempi kahdesta uudesta tulokkaasta nousi veneen keulaan ja alkoi pitää melua osoitellen ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Barnabas oli monesti ollut isäntänsä mukana joella, joten hän tiesi, miten kohta kävisi - kun voimakas virta tarttui veneeseen, vihaisen näköinen ja oksennukselta lemuava pullero kaatui kuin tukki veneen pohjalle. Jos laihin tuosta oudosta pentueesta ei olisi samalla hetkellä kurkottanut laidan ylitse oksentamaan vatsahapponsa pihalle, vene olisi varmasti kaatunut. Barnabas harkitsi hetken lähtisikö uudelleen hälyttämään isäntäänsä, mutta päätti sitten, etteivät nuo hassut olennot olisi vaaraksi kuin itselleen. Hän pudisti päätään, haukahti nimen vuoksi ja tallusti jyrsimään suosikkiluutaan.

Kirottujen sivupoluilla theme song

2008-05-11T02:23:00.000-07:00

Rosen enne

2008-05-04T00:16:00.001-07:00

Tähän saakka Rose ei ole aamuisin muistanut uniaan. Nyt herätessään hänellä on oudon hätääntynyt olo. Ikäänkuin jotain kauheaa olisi tapahtumassa, jokin synkkä ja vahva pyrkii pintaan. Rosella on vahva tunne, että jotain on tehtävä ja pian, muutoin.... Niin mitä?

Laulu Rosesta?

2008-05-03T09:05:00.000-07:00

Lähipubissa kuulette kappaleen "Tyttö Bretonnian", esittäjänään kuuluisa Helmut Floppy (joka on tullut kuuluisaksi ennenkaikkea suuresta ja koristeellisesta kalukukkarostaan, ja toiseksi vaatimattomista musiikillisista avuistaan). Laulu perustuu Der Altdorfersin edesmennen karismaattisen solistin Luukas Kellermanin kuuluisaksi tekemään "Musta Lettinauha" - kansansävelmään.

Ote Rosemonden päiväkirjasta

2008-04-26T10:03:00.000-07:00

Mikä minua vaivaa? Ennen tunsin arkaa hyvänolon tunnetta tästä (kaiken sen vatsaavääntävän oksettavan rauhankaipuun lisäksi), mutta nyt?Olen kuin turra nukke ilman mieltä! Vaikka raajani irrotettaisiin pois, ei se kipu tuntuisi enää miltään, voin kuvitella...Tunsin olevani elossa!Kun äitini möi minut ensikertaa, Monsieur Déchoille - hölmölle lihakauppiaalle, aloin tuntea jotain. Tunne oli outoa, nyt ymmärrän sen, silläen usko sen olevan normaalia... (Veljeni on toisaalta osoittanut sen olevan täysin normaalia, mutta 'rakas' veljeni on enemmänkin se ämpärillinenmädännyttä rotansuolta, jota lihakauppiaan tylsä leikkuuveitsi odottaa, kun isäni taas... Isä... Sinä etsit minua yhä, etkö? Missä ikinä oletkin..)
Kipu tuntuu.. Hmm! Kipu ei tunnu! Ei mitään, ei yhtikäs mitään tai miltään! Olen vihoissani, mutta se on vain hikipisara otsallani, veripisaroittenirinnalla. Mutta se toinen tunne... Edes tuo outo hovimestari, jonka kädet ovat kylmät kuin saamattomat veljeni, ei saa huolta harteilleni, sillä ei senole väliä. Tiedän sen nyt, opin sen vaikeimman kautta (Niinkuin kaiken muunkin tässä elämässä. Kenties seuraavaan vien tietoni mukanani?).
Se tunne, se ei ole jännitys, ei pelko taikka huoli. Se on jotain muuta. Olen kuin saksipari elämänlankojen suuressa kellotornissa,jossa saan päättää minkä katkaisen tahalleni tai vahingossa, omani tai ystäväni, viholliseni tai herrani. Tunne on aivan eriskummallinen,silti niin lämmin. Haluamattani olen tarttunut siihen kiinni, siihen ihanaan kiristyvien ja löystyvien lankojen harmooniseen sointuun, olen kuintuhannen instrumentin mestari kahdella tuhannella kädellä; ja kun soitto käy liian vakavaksi heikoimmat langat katkeavat ja osan vahvemmista napsautantahallani poikki. Ennen se 'kipu,' jota niin moni on minulle aiheuttanut olisi tyydyttänyt kaiken, mutta nyt kaikki on toisin... nyt näen kaiken, kuinyö, joka on pienen lyhdyn sijaan saanut auringon. Voi kun he tietäisivät! Tietäisivät mitä yhdellä silmällä voi nähdä. Niin paljon enem... Gilles!. . .

Zegler Mansion

2008-04-26T03:09:00.000-07:00

Haavoittuneina ja ruhjeilla, kipujen, kolotusten ja kirvelyiden kustannuksella riisutte varusteenne. Hovimestari valmistaa teille kylvyn, puhdistaa vammanne ja sitoo ne, joskus eläessään oppiminsa, tarkoin ja kärsivällisin liikkein. Kalman haju on peittynyt tuoreen balsamointiaineen lemuun ja joskus kuvittelette, että Hovimestari saattaisi sittenkin olla elävä ihminen, jonka suonissa virtaa lämmin veri ja joka kiskoo keuhkoihinsa Altdorfin raakaa talvi-ilmaa. Sitten näette taas sieluttomat silmät ja konemaiset liikkeet ja tunnette sisuksissanne, että seurassanne on vain kuollut raato jonka sisällä ei ole ollt sielua pitkiin aikoihin.

Muu palveluskunta raahustaa ja pakertaa samanlaisella konemaisuudella elävien liikkeitä jäljitellen vailla älyä ja tunteita, loputtoman kärsivällisesti. Kokki pudottaa veitsen tulisijaan ja nostaa sen sieltä yhtä rauhallisesti kuin tekee kaiken muunkin, ilmeen värähtämättä, käristyneen ihmislihan ja balsamointiaineen tuoksussa.

Palvelustyttö kaataa päälleen ämpärillisen kiehuvan kuumaa kylpyvettä ja alkaa konemaisesti luututa lattiaa, vaiti, vailla tunnetta.

Pukeudutte ja syötte ilottoman puolisen (hyvää viiniä, kuivaa leipää ja vanhaa juustoa sekä suolakinkkua), jonka jälkeen vetäydytte lepäämään ja suunnittelemaan seuraavia toimia, palveluskunnan kömpelöitä toimia seuraten. Iltapäivällä kuulette vaunujen tulevan pihaan ja huomaatte huppuun pukeutuneen Aleksandran astuvan siihen lihavan herrasmiehen ja parin kalpean lakeijan seuraksi.

Pimeän jo laskeuduttua kuulette kuinka porteista ajavat vaunut sisään. Sen sijaan, että ne ajaisivat etuovelle, ne kiertävät taakse ja näette kuinka äänettömät palvelijat alkavat kantaa sisään valmista, jo jonkun aloittamaa ylellistä ateriaa. Alexanda astuu vaunuista ja tulee puheillenne. Hän on verevän ja kylläisen näköinen ja kertoo teille irstaan raukeasti itse jo nauttineensa puolisen ja nyt olevan teidän vuoronne. Sitten hän poistuu kellariin jättäen teidät ihmittelemään kun palvelijat kantavat vaunuista kalpeita, aterialle pukeutuneita kalmoja kellariin. He olivat vielä vähän aikaa sitten joku varakas porvarisperhe.

Gillesin lapsuus

2008-04-15T15:36:00.000-07:00

Gillesin velipuoli Guichard ei tietenkään koskaan hyväksynyt Fallardin uutta vaimoa eikä varsinkaan tämän tenavaa. Heti kun Gilles kasvoi senverran että ymmärsi puhetta ja osasi kontata, Guichard alkoi sortaa tätä,aluksi varsin vaivihkaa sillä Lubisse tietenkin suojeli Gillesiä. Tämän kuoltua kuitenkin Guichard alkoi rääkkäämään Gillesiä yhä avoimemmin.Fallard, joka pikkuhiljaa rupesi käyttämään alkoholia yhä enemmän, ei juurikaan puuttunut asiaan sillä vahva ja voimakastahtoinen Guichard oli hänen suosikkinsa ja sitäpaitsi Gillesille "tekee vaan hyvää että poju joutuu vähän koville, sillä tavalla sitä oppii pistämään hanttiin eikä liikaa veltostu!" Fallard piti Gillesiä kertakaikkiaan laiskana ja saamattomana eikä useinkaan uskonut tämän sairastelujen olevan todellisia.

Hetkeksi Gillesin piina helpotti kun Fallard meni naimisiin kolmannen kerran, Guichardin keskittäessä mustasukkaisuutensa uuteen äitipuoleensa ja tämän poikaan, Durandiin. Pian Guichard kuitenkin suuntasi tarmonsa uudestaan Gillesin sortamiseen. Tässä vaiheessa Gilles vihasi jo isäänsä ja velipuoltaan yli kaiken ja ryhtyi haaveilemaan kuinka näille tapahtuisi erinäisiä onnettomuuksia. Fallardin satulanvyö katkesikin kerran kettujahdissa ja tämä katkaisi jalkansa. Toipumisajan Fallard vietti juopotellen, eikä sitten enää päässyt tästä tavasta irti. Myös Guichardille alkoi tapahtua kaikenlaista: putoava kattotiili mursi solisluun, miekkailutreeneissä vastustajan harjoitusmiekka murtui ja lävisti kyljen, Guichardin pennusta asti kasvattama metsästyskoira hyökkäsi yllättäen tämän kimppuun ja puri ikävät arvet poskeen jne.

Lubissesta huhuttiin joskus että tämä oli noitien sukua. Ehkä Gillesilläkin oli kykyjä, tai ehkä onnettomuudet olivat alunperin sattumaa mutta Gilles alkoi itse uskoa kykyihinsä. Miten päin vain, jossain vaiheessa Gilles huomasi että hän pystyi joskus (satunnaisesti tosin) vaikuttamaan asioihin ja eläimien ja heikkotahtoisten ihmisten tekoihin. Epäilyttävät yhteensattumat eivät jääneet muiltakaan huomaamatta. Guichard kosti Gillesille leikkaamalla tältä sormen irti sepän pihdeillä ja syöttämällä sen uudelle vartiokoiralleen. Tämän jälkeen Gilles on vihannut koiria.
Koska ei käynyt päinsä että Vingtiennes-et-Journardin markiisin poikaa ryhdyttäisiin epäilemään noituudesta, niin Fallard päätti julistaa Gillesin mielisairaaksi ja lukitsi tämän torniin 13-vuotiaana. Fallard jaGuichard toivoivat että jossain vaiheessa Gilles tekisi itsemurhan tai kuolla kupsahtaisi nälkään tai tautiin, mutta surkeasta ruokinnasta huolimatta hän pysyi sitkeästi hengissä.

Tällä välin Fallardin kolmas vaimo Sybille oli pikku hiljaa ajautunut yhä syvemmälle hulluuden kouriin. Vingtiennes-et-Journardin aiemminkin jo kyseenalainen perheidylli ajautui mielipuolisuuden noidankehään; Fallard ryyppäsi yhä enemmän paetakseen sekoavan vaimonsa ja häntä vihaavien nuorempien poikien synkkää todellisuutta; Guichard (joka oli varttunut vahvaksi ja karismaattiseksi nuorukaiseksi) ryhtyi yhä enemmissä määrin ottamaan valtaa taloudessa ja muuttui entistä despoottisemmaksi: se puolestaan sai Gillesin ja Durandin entistä katkerimmiksi ja vihaamaan isäänsä ja velipuoliaan entistäkin enemmän. Palvelusväen ja vasallien keskuudessa alettiin puhua että V-et-J:t olivat kirottuja. Kerrottiin huhuja kuinka synkässä ja ilottomassa linnassa palvelijoita saattoi kadota jäljettömiin eikä heistä enää koskaan kuultu.

Lopulta Guichard telkesi Sybillen samaan torniin Gillesin kanssa. Sybille tuli jossain välissä raskaaksi; lapsi autettiin maailmaan vähin äänin ja annettiin pois. Sybille itse päätti päivänsä hyppäämällä alas muurilta kun hänet oli hetkeksi jätetty iltakävelyllä vartiotta. Tai ehkä joku työnsi hänet...?
Rosemonden tultua mukaan kuvioihin (ja jouduttua omakohtaisesti kokemaan Vingtiennes-et-Journardin linnan kauhut) sisarukset lopulta päättivät lyödä hynttyyt yhteen ja muodostivat Epäpyhän Kolmikon, jonka tavoitteena oli kostaa lopullisesti Fallardille ja Guichardille kaikki kärsityt vääryydet. Lopputuloksen tiedämmekin.

Bretonnian Connection

2008-04-13T01:52:00.000-07:00

Carlott & Middenheimin pukarit

C haluaa kostaa vanhoille vihamiehilleen ja on palkannut kolme bretonnialaista puuhaan. Vastus tuntuikin kovemmalta kuin aluksi luultiin ja niin ylväät bretonnit vetäytyivät.

Mitä he tekevät seuraavaksi? Heille on kerrottu ainoastaan, että kohteet ovat aiheuttaneet hankaluuksia Carlottin vanhalle porukalle. Ketä nämä Middenheimistä saapuneet ovat ja mikä on Carlottin suhde heihin? Mitä he täällä tekevät? Mistä kaikessa on kysymys ja miten siitä voi parhaiten hyötyä?

Kuka lähetti kirjedemonin?

Metallilaatikko

Bretonnimme toimittivat Haisu-Otolta (Jalattoman Jakin puolesta) metallilaatikon Holville, Harvinaisten Kirjain & Käsikirjoitusten taloon herra Greerille (Sittemmin löydetty kuolleena - ja hyvin, hyvin kalpeana), joka oli ilmeisesti Holvin, voimakkaan maagin palkollinen.

Metallilaatikossa oli jotain ikävää, joka miltei sai Gillesin tappamaan Rosemonden ja on nyt alkanut ilmaantua Durandin ja Gillesin uniin. Onko kyseessä jotain yliluonnollista, vai huono omatuntoko se vain kolkuttelee?

Voiko tästä jotenkin hyötyä? Ainakin on päästy piireihin, tehty liiketoimia itse Holvin kanssa.

Karlin liike & Likainen Klaus

Viimein alkaa häämöttää asianhoitajuus Karlin hölmöjen veljien suhteen. Unohdetaan paperit oikeaan paikkaan ja hiukkasella onnea - hups vaan asiakirjat löytää oikea henkilö ja homma on virallinen.

Miten parhaiten hyötyä liikkeestä? Aateliset eivät tietysti voi ryhtyä miksikään puotipuksuiksi lopuksi ikää, varmastikin tämä on vain joku välivaihe kohti kirkkaampaa tulevaisuutta, miten?

Yksi ikävä rikka rokassa on paikallinen vartiopäällikkö, Likainen Klaus. Tuo verenimijä tulee varmasti olemaan ongelma. Kysymys ei ole siitä miten Klaus raivataan vaan siitä, kuka HÄNTÄ suojelee. Huolimaton isku liian aikaisin voi johtaa pahoihin vaikeuksiin.

Muuta Mielenkiintoista

Oikeudenkäyntipäiväksi pesuun lähetetyt vaatteet vaihtuivat hienompiin Rosemonden osalta. Kun puku repeytyi, löytyi monogrammin EvZ, josta on päätelty kyseessä olevan joku aatelisnimi E von Z, luultavasti von Zegler.

Ympäri kaupunkia bretonnialaisia on alkanut kohdata outo kuolema, heitä löytyy verettömiksi imettyinä ja kuolleina. Puolituiset ja keisarikunnan itäosista olevat tietävät jotain, mutteivat uskalla puhua asiasta, kuiskaavat vain puoliääneen "strigoi", ennenkuin lyövät ovensa säppiin ja sulkevat ikkunaluukkunsa.

Iljettävä tauti korjaa satoaan Altdorfissa. Kulkutauti on jo lähes eristänyt Altdorfin muusta maailmasta ja pian on käsillä lisäksi nälänhätä.

Sundlerin perintö

2008-04-09T21:47:00.000-07:00

Kulkutauti raivoaa Altdorfissa, ja samaan aikaan kaikki Shallyan temppelit on korruptiosyytösten vuoksi suljettu. Parturivälskärit ja erilaiset poppatohtorit tekevät rahaa kuin viimeistä päivää, Morrin puistot täyttyvät haisevista raadoista, haaskalinnut ja rotat mässäilevät. Ulkomaalaisia ahdistellaan, huhujen mukaan koko touhu on näet heidän syytään ja villit huhut raivoavat muutenkin. Alunperin huhu lähti liikkeelle estalialaisista palkkasotureista, mutta hei, ei tällaisessa kosmopoliksessa voi alkaa muitakaan syrjimään vai kuinka? -> Bretonnialaiset, kisleviitit ja muut on yhtä fair game. Ja tietysti kaikki vanhat velkojat ja vihamiehet siinä samalla.

Kuolleita löytyy sieltä täältä ja enää tauti ei ole vain köyhien ongelma: kuolleita putkahtelee myös rikkaiden taloissa, toki niistä pidetään pienempää meteliä.

Ne joilla on varaa pakenevat kaupungista ja ne joilla ei ole, yrittävät epätoivoisesti löytää jonkin taudilta suojaavan amuletin tai pari. Yhden uskomuksen mukaan peseytyminen viemärissä on varma konsti ajaa paha pois ja estää taudin tarttumisen. Nyttemmin muualla on alettu käännyttää pois Altdorfista pakenevaa porukkaa ja pian varastot tyhjenevät ja nälkä alkaa kaihertaa kun kauppiaat eivät uskalla kaupunkiin.

Ympäri kaupunkia on ollut levottomuuksia, mutta toistaiseksi ne on nujerrettu nopeasti.

Edistetään juonta metapelillä, niin seuraavassa sessiossa päästään suoraan asiaan. Eli mitäs bisneksiä teillä on kesken ja miten niiden suhteen aiotte toimia?

Kallis Hinta

2008-03-24T02:50:00.000-07:00

Massiiviset muinaiset raudoitetut kaksoistammiovet raottuivat vaivoin kun Gilles ponnisti kaikin voimin laskeutuvan auringon valossa. Hän vilkaisi hätääntyneenä olkansa yli kohti läntistä taivaanrantaa ja riuhtaisi toisen oven kaikin voimin auki ennen astumistaan ovenraosta linnan lähes umpeenkasvaneelle sisäpihalle...

Tomuinen kirjasto oli täynnä mittaamattomia aarteita: jo unohtuneilla kielillä kirjoitettuja paksuja opuksia, cathaylaisia kääröjä, pergamentteja, vellumeita, pieniä päiväkirjoja, sydäntä kylmäävin mustin riimuin ihmisnahalle kirjoitettuja teoksia, arkaaneja loituskirjoa ja...

Juuri tätä Gilles oli etsinyt! Von Brackenheimin Principia Magica! Nälkäisin sormin hän lehteili ikivanhoja sivuja, hailakansinisten silmien ahmiessa sanan sieltä, toisen täältä: "Ah-haa! Niin tietenkin! Dhar oli vanhaa käyttämättä jäänyttä..."

"No mutta Gilles! Minun vieraanani, kuinka imartelevaa, mon sieur!" Tuntui kuin kylmät, raudanlujat sormet olisivat tarttuneet häntä niskasta ja riuhtaisseett hänen katseensa kohti oviaukkoa. "Käänny. Katso, orja!" Hirveä, pakottavan painostava ote tiukkeni raa'aksi puristavaksi teräspannaksi, mutta nuoren naisen jäinen äänensävy tuntui sitä pehmeämmältä: "Kuinka ihanaa, että tulit, Gilles! Seuraathan minua budoaariini, on illalliseni aika..."
Gilles makasi voimattomana ja raukeana punaisella silkkivuoteella. "No niin kultaseni, nyt on palkkiosi vuoro, tätä kirjaahan sinä tulit etsimään?" Kun Elisa tuli keinahdellen lähemmäksi vanha kirja painettuna vasten maidonvalkeaa poveaan, Gillesin kaulasuonet tykyttivät kipeästi ja henki salpautui. "Siinä palkkiosi, ota! Opiskele hassuja pikku temppujasi. Kun kyllästyt tuohon kirjaseen, tule etsimään täältä lisää. Mutta tuo herkullinen siskosi tullessasi!" Pilkallinen kikatus kaikui sietämättömän voimakkaana ja...

Gilles heräsi likaiselta vuoteeltaan huohottaen. Kesti kauan ennenkuin hän sai jälleen unta.

Levoton Yö

2008-03-14T13:42:00.000-07:00

Katkonainen hengitys ja hikikarpalot pyylevän bretonnialaisen jalomuotoisella otsalla kielivät aatelismiehen näkevän painajaista:

Verenpunaiset hunnut hyväilevät hänen kasvojaan kuin lämmin kesäsade ja ilma polttaa karvaana kurkussa kun Durand juoksee läpi öisen punaisessa valossa kylpevän kaupungin. Tutun kirjakaupan ovet aukenevat helposti ja kumma kyllä vanha laiha mies kumartuneena kirjojen puoleen ei havaitse ohitse ryntäävää bretonnialaista.

Kellarissa Durand pysähtyy: tutussa rautaisessa laatikossa makaa alaston Elisa, yhtä kauniina ja viettelevänä kuin ennenkin. Äkillinen vaaran tunne lyö jalat heikoiksi, mutta Durand ei pakene kun naisen silmät yhtäkkiä aukeavat, kuin eivät kiinni olisi olleetkaan. Hymyilevä nainen vanhenee sekunneissä nuoresta tytöstä hampaattomaksi mummoksi...

Crooked Karl's Heritage

2008-03-02T13:00:00.000-08:00

Mahollisesti ens viikolla pelataan ti, ke tai to, katsellaan kun ihmisille selviää aikataulut.

Nysväsin kartan Karlin naapurustosta. Numeroihin saapi ehdotella liikkeitä, muistakaa, että alue on rähjäistä; ei siis mitään jalokivikauppiaita, tms.

Minne sitten?

2008-02-17T12:23:00.000-08:00

Aloitteleva rikollisryhmämme on nyt niittänyt mainetta veristen eskapadiensa seurauksena, ja mielenkiintoisista tapahtumista ei tule olemaan pulaa. Hiukkaisen alkupääomaa on hankittuna, eikä enää tarvitse syödä jätteitä ja pitää sadetta porttikongeissa, mutta arvon aatelisten kunnianhimo ei liene tällä kuitattu, eihän?

Viime sessiossa joku vihjaili, että esimerkiksi Udon paikan johtaminen olisi ollut mieleen? Suojelubisneksestä puhui joku muu? Entäpä sitten Karl - vainaan liike?

Kertokaas suunnitelmistanne? Millä noustaan suuruuteen tästä?

Selkeä ja havainnollinen urakartta!

2008-02-17T03:54:00.000-08:00

Nyt on sellainen saatavilla! Tiedostokoko on pieni ja karttaa on hämmästyttävän helppo lukea. Lataa se täältä!

Paikkoja ja henkilöitä

2008-02-16T10:51:00.000-08:00

PIdetäämpä hiukkasen listaa kohdatuista paikoista ja henkilöistä. Tän kommentteihin voi lisätä myös omia muistiinpanojaan. Onhan käpsilläkin Book of Grudges.

Kolme Partaa
Musta Spanieli
Raivotautinen Kärppä
Kaksi Noppaa
Tuomari Sundlerin talo
Rottarata
Harvinaisten Kirjain & Käsikirjoitusten Talo

Marcel Dubois
Hans ja Otto
Karvainen Gustav
Jalaton Jak
Tuomari Sundler
ed. kokki
ed. sisäkkö
ed. hovimestari
Antonio
Raoul
Haisu-Otto
Kahden Nopan kokki
Vihainen Tulimaagi
Udo Pus (RIP)
Kiero Karl (RIP)
Kirjakauppias Geer

Them Idle Tongues Just keep Flappin About

2008-02-16T10:35:00.000-08:00

Ei maar ne Shallyaanit on muka niin fiinejä ja puhtoisia. Vaan tää joka täällä on pääkihona, tää Äiti-Parantaja Beck. Siinä onki sellanen friidu, että on nuorempana nähny vähän maalimaa, jos tajuut? Hameen alla pöllynny ja silleen! Se on kuulemma myyny itteensä sotajoukkojen kuormastojen mukana ja ryöstelly ruumiita! Ja nyt sitä ollaan niin korkeita ja puhtoisia!

Toinen juttu niistä "kyyhkyn tyttäristä": Kaupungin ulkopuolellahan sijaittee tää niitten orpokoti : Armon Sisarten Koti Hairahtuneille Tytöille vai mikä se oli? Hah! Onki selvinny, että sieltä on kadonnu tyttöjä jotka on ilmestyneet satamabordelleihin. Pikkutyttöjä, aattele! Morr vieköön tuommoset!

Kuuminta uutta on, että Shallyalaiset on kuulemma sen da Venzion maalauksen ryöstön takana! Ovat palkanneet ulkomaisia rikollisia hoitaan asiaa. Tää on varma tieto, yks kirjuri luki mulle uutisarkista sen! Tuomari Sundler on vaatinu välitöntä tutkintaa asiassa! Ja niitten pesäpaikkojen sulkemista ja oikeiden kirurgihospitaalien aukasuu tilalle. Hykineesinempää kuulema.

Tää Holvi, tiijättehän? Vaarallinen ja mahtava tyyppi, sano. Oon kuullu, että se pystyy tappaan tosta vaan ajatusten voimalla, ennenku saa tavan mies miekan ulos tupesta.

Joo, vaan kuulitteko Haisu-Oton viimisimmän? Se oli nyljetyttäny kokonaisen kirkkokuoron ku ne oli nyrpistelleet nenäänsä sen hajuille!

Hyst! Tuolla tulee vartioston kersantti Likanen Klaus. Sillä on sellanen maine, että se saa kiinni rikollisen ku rikollisen. Vaan yleensä ei tiijetä, että sitten kun se saa ne kiinni niin se ei pidätä niitä vaan alkaa kiristään niiltä suojelurahaa! Tää on se sama kestä huhutaan, että ois seivästäny papin kuse oli saarnannu korruptioo vastaan.

Ruthless as a Rumor

2008-02-16T06:43:00.000-08:00

Joku on nyt töpänny pahasti. Tiedättekste kuka Hans von Kleptor on? No ei sen enempää eikä vähempää ku Ranaldin ylipappi Marienburgissa. Se on jostain TOOOSI suuttunu. Tarpeeks suuttunu, jotta se on lähettäny tänne pari parasta miestään. Enpä haluis olla sen pölvästin housuissa joka Kleptorin on suututtanu. Ranaldiinit ei tapa, ei se on aina jotain ikävämpää.

Satama-alueen kaks voimakkainta jengiä oli ennen eilistä Rupikonnajengi ja Koukkukadun jengi. Ei oo enää. Rupikonnajengin johtaja Udo Pus on hirtetty ja jengi lyöty hajalle. Mut huhu kiertää, että Rupikonnajengin johtoon on noussu joku toinen nyt ja tää joku himoaa kostoa.

Pikku-Mootista on yöelämä loppunu täysin, pulleet pikku paskiaiset sulkee illan tullen joka räppänän ja kylvää jyviä talojen seinustoille. Varma tieto kertoo, että ne houkuttelee rottia piiraitaan varten tälleen.

Porvariskaupunginosassa ja Pikku-Tileassa on lähteny leviään joku saakelin kulkutauti. Vihreeksi rutoksi sitä sanotaan.

Tuomari Sundler on nostanu hirveen äläkän ku siltä vietiin ihka-aito da Venzio. Kuulemma tuhansien kruunujen arvonen se maalaus. Saas nähdä kuka siitä on rahat taskuunsa laittanu. Kuulemma etsitään kolmee bretonnialaista. Yhtä lyhyttä ja paksua, yhtä pitkää ja laihaa ja yhtä riettaan olosta tyttölasta. Palkkiokin niistä on luvattu. Hei heetkinen, ettekös te oo just bretonniasta?

Ympäri kaupunkii on alkanu löytyä täysin verettömiä ruumiita. Kukaan ei tiedä mistä nää on peräsin, mutta stirlantilaiset kuulemma on ostaneet valkosipulivarastot tyhjiin koko kaupunkista, höpöttää jotain strigoista.

Ruthless as a Betrayal

2008-02-16T06:14:00.000-08:00

Kiire, hirvee kiire! Pari onnekasta vetoa ja sitten on toimintarahaa. Hyvä suunnitelma, mahtava pläni. Mä tunnen ihmisiä, mä tiedän miten tehdään rahaa tyhjästä. Tärkeetä tuntee ihmisiä ja tietää miten tehdään rahaa tyhjästä. Tän keikan jälkeen musta tulee kunnon peluri viel tän kylän peleissä, sen mä vaan sanon.

Jalaton-Jak, tsot tsot tsot. Nyt sä uhkailit väärää heppua. Mä nääs tiedän miten tää peli toimii. Ei holvi MUA tuu räjäyttään tulipalloksi jos SÄ oot niille velkaa. Rahaa ku roskaa, sit vaan pari silmänkääntötemppua ja ne on mun taskussa.

Haisu-Ottoaan ei pysty kylä toimittaan sitä mitä Holvi vaati, se on selvä. Samaa ne yrittää ku mä ja rupikonnajengikin. Siinä on hyvä kontakti. PItää pitää mielessä, ei saa polttaa siltoja sinne. Parempi pitää matalaa profiilia. Ja Otto on sellanen tyyppi, että se ei kyllä jätä kostamatta jos se saa kuulla, että ollaan viety rahat sen nenän edestä, ehei. Se terotettu koukku karmii mua vielä enemmän ku se löyhkä.

560 kultaista! Kun vielä keksis millä saa koko summan itselleen. No, mut ensin kuitataan tappiot tällä keikalla ja sit Udon jengeissä kyllä pyörii rahaa niin, että siitä lohkee mullekin kunnon pesämuna. Ja hei, Udon peliluolat on kaupungin parhaat. Aina alan huippujen seurassa, siitähän Kiero Karl tunnetaan. Ne ruvet ja paiseet voi heikompihermosta hiukan hirvittää, mutta mulla ei oo aikaa eikä varaa miettiä nyt sellasia.

Okei, aikataulu on tiukka. Jakin palkkaamat muulit vie rahat puoli tuntia ennen oikeeta tapaamista. Udon miehet on paikalla oottamassa ja vaihtaa rahat valejänikseen ja sit ne häviää ku maan nielemänä, puf! Otto tulee paikalle myöhemmin oman valejäniksensä kanssa ja sit... sit ku vois olla kärpäsenä katossa seuraamassa! Siinä päitä putoilee. Jakilta lähtee tietysti henki, mutta niin siltä lähtis joka tapauksessa. Holvi esitti vaatimuksensa vaan tappaakseen Jakin, se on selvä. Eihän mitään vampiireja edes ole olemassa, hah-haa! No, mut mä ansaitsen tästä sievoisen summan ja pääsen vielä piireihin. Sellast on elämä, tollot!

Ruthless as a Lahmian

2008-02-16T05:42:00.000-08:00

"Se nukkuu.
Uinuu hiljaa vainaa.
Mielessä kaivaa, vaivaa..

Mitä Sen pitäisi muistaa?

Vankina!

Se on vankina!

Vanki rautalaatikossa,
niin, totta hitossa!

Hahahahaha!

Haisulipoika ketkutti, petkutti...

Haisuli saa vielä maksaa.
Kuinka se julkee, Sen ahtaaseen sulkee?!

Haisulikin on karjaa.
Karjaa tuokaa,
Ruokaa!

Sillä on Nälkä!

Laatikko liikkuu, kiikkuu...
lähellä on ruokaa, lämmintä, sykkivää ruokaa!

Mutta miten Se saa sitä? Rautalaatikko ei aukea!

Viha! Inho! Häpeä! Karja pitää vankina...

Mutta karjaa voi käskeä. Karja on tyhmää ja heikkoa!

Maanitellaan:

'Gilles! Gilles kulta... olen nuori, niin nuori
katso kuinka vaalea ja pehmeä on kauniisti kaaartuva ihoni,
kuinka verenpunaiset huuleni, kuinka neitseellinen häpyni!'

Nyt se kuuntelee! Uroskarjaa on niin helppo johdattaa! Hihihihihih!

Se käskee sitä! Se on nälkäinen! Karja, himoa Sitä! Himoa!

'Kenen kanssa istut siinä kärryillä, Gilles? Kuka on tuo huora, tuo lumppu!
Miksi sellaisten kanssa kuljet? Eivät sinun tasoasi, ylhäinen, aatelinen?
Entä kuka on tuo paksupoika? Hassu paksupoika? Ei sinun vertasi, ei!
Sen näen, maalaisverta, moukkien sukua! Luulitko siskoiksesi, veljiksesi?
Hahahahahahah! Gilles raukka, ei niin älykäs?'

Nyt karja on jo tarpeeksi hämillään.

'Gilles? Gilles kulta? Katso minua. Katso Minua!
Oletko koskaan nähnyt mitään näin kaunista?
Eikö ole sääli, että tuo lumppu ja hassu paksupoika
aikovat tuhoani, turmiotani?

Käsitäthän, tarjoan hurmiotani?

Et sinä heitä tunne. Katso heidän kasvojaan, ei lainkaan tutut!
Ei lainkaan, vainkaan. Murhamiehet! Orjakauppiaat!

Raakalaiset!'

Nyt se on jo vallassani! Hah, niin helppoa!

'Pelasta minut!
Mitenkö?
Tapa, hölmöläinen, tapa ne, aivoton karjani, TAPA! TAPA!'

"

Expa-expa-exposito!

2008-02-02T23:26:00.000-08:00

100 ex! Ensimmäiset kovalla työllä ansaitsemanne! Nyt teidän tulee vain päättää mihin sen käytätte. Place your bets now!

Jos Gilles haluaa päästä taikomaan, hänen täytyy lisätä mag + 1 ja otta hedge magic + petty magic (hedge) talentit. Puskamaagit eivät tarvitse arcane languagea. Tuolta löytyy lisää puskaloitsuja, katsotaan case by case mitä niitä GIllesillä on mahdollista osata kirjan peruslistan lisäksi.

Muutoinhan homma skulasi niin, että uraluettelossa on mainittu uran advancet ja niitä saa ostaa 100ex per tsipale, toki niin että gm:ltä tsekataan onko mahdollista. Esim. autiomaassa on paha oppia uimaan.

Taistelupainotteisen skenaarion päätteeksi tulee tietysti kiusaus oomphata mad battle skillz, mutta muutakin hyödyllistä listoilta löytyy:

Spy: Kielet, Pick Lock, Silent Move, Sleight of Hand.

Hedge Wiz: Heal, Perception, Search

Protagonist: Ööö... tota. Okei, ei muuta hyödyllistä.

Niin paljon mahdollisuuksia tuhlata expat, mutta niin vähän expaa tuhlattavaksi? Mulla on ollu käytäntönä, että jos kirjoittaa sessioselkkareita, hahmon historiapätkiä, lauluja, yms. yms. jotka syventää hahmoa, niin niistä tulee satku lisää. Hengentuotteet vaan tänne näkyviin niin expaa paukkuu.

Päivän Scooppi: Immaturity Mittarit Punaisella Oulussa!

2008-02-02T14:25:00.000-08:00

Eka peli-ilta meni ja meillä on jo kaikkea! Tästä on vaikeata pistää paremmaksi! Cacca-huumoria, "hihihihi se sano sexi" - tyyppistä dialoogia ja kaikkea sitä jännittävää mitä kolme raavasta miestä tuhmissa roolileikeissään voivat keksiä!

Vakavasti ottaen (<- vitsi, right?) ryhmäkonsepti toimii kuin ulkovessa. Köyhtyneet ja moraalia vailla olevat aateliset aloittelemassa rikoksen poluilla oli vallan hyvä idea, josta irtosi heti muuan tunti kiva kevyttä viihdettä. Kiireissäni mukaani nappaama valmis-skenaario oli mitä lääkäri määräsi ja tämän porukan edesottamuksia oli kiva seurata.

Illan kulku lyhyesti:

Rahapulassaan, asunnottomina, nälkää nähden ja epätoivon kouriessa likaisillä käpälillään sankareidemme vertauskuvallisia liljanvalkoisia viattomia pakaroita, vaipuvat he yhden asteen lisää sosiaalisella arvosteluasteikolla ja päättävät väkivalloin ottaa joltakulta heikommalta tämän jokapäiväisen leivän. Eipä aikaakaan niin he löytävät palaneesta kaupunginosasta, likeltä Tulimaagien kolleegiota, harhailevan vanhuksen, jonka kimppuun he joukolla käyvät. Ikävä kyllä ja hiukan arvattavasti on kyseinen seniorikansalainen voimakas tulimaagi, joka pahoin polttaa sankareidemme näpit ja muut ruumiinosat kuin kiukku ja häpeä kaidalta polulta eriytynyttä.

Onneksi isänmaanrakas patriootti, panttilainaaja Marcel Dubois huomaa aatelisahdingon ja tarjoaa auttavan ja lämpimän avokämmenen: jos arvon aatelisten palvelusneito voisi suorittaa pienen palveluksen (aatelismiehethän eivät itse voi tehdä työtä, toki päältä saa katsoa...) , voitaisiin antaa arvon herroille takaisin osa heidän Marcelin panttilainaamoon aiemmin myymistä varusteista.

Tilanteen ollessa synkin on hyväksikäyttäjäkin lähinnä ja niin on pakko suostua tarjoukseen. Joutuvat seikkailijamme siis suorittamaan murtovarkauden: Korkeimman Oikeuden ylituomari on saanut käsiinsä aidon da Venzion! Maalauksen nimi on Ranaldin Apoteoosi ja Marcel tahtoo sen itselleen.

Rosemonde ujuttautuu pyykkäriksi ilkeän tuomarin taloon ja saa takamuksissaan tuta ankarimmat oikeudelliset periaatteet. Punotaan ilkeä juoni: vartijoiden ruoka saastutetaan ja tällä kurin luodussa hyysikkäkierteessä pääsevät arvon aatelisetkin sisään varastamaan lukitussa kellarissa olevaa taulua. Rosemonde joutuu kuitenkin harhauttamaan vartijoita kakka- ja ulkomaalaisvitsien sinkoillessa ja veljekset murtavat väärän oven.

Vain huomatakseen kammoittavan näyn! Itse tuomari on hyväilemässä jotain iljettävää Nurglen oliota parantaakseen selässään olevat vihreää märkä valuvat haavansa. Seuraa tuima taisto, jossa henkihieveri tulee kaikille kolmelle lähisukulaiselle tutuksi ja talon vartijatkin käyvät isäntäänsä vastaan, mutta viimein saadaan taulu ja paetaan tuosta tautien pesästä. PIhistäen samalla hopeisen kynttelikön. Ja yhden kaatuneen kukkaron.

Game On!

2008-01-29T09:12:00.000-08:00

Lauantaina! Klo 16! Yama-luolassa vaiko Kharan's Denissä? Ken tietää, mutta prepare to dice! Be there and be queer, rekkamiehen pastillit galore!

Näin se käy

2008-01-27T02:29:00.001-08:00

Kun demokratia ei toimi, astuu kuvaan valistunut yksinvaltias.

Isänne oli Sieur Fallard, Troisiéme Marquis de Vingtiennes-et-Journard, joka on Valoisin Plantegetteja. (lausuttaneen Söör FalAA, Truasim MÄrggii dö VängGZZAAnezzeZurNOO, tietysti ilman brutaalia vuoristolais-ärrää, eli siis kunnolla särkien. Pidempään ranskaa lukineet korjatkoot.) Nykyinen, Quatrième Marquis de Vingtiennes-et-Journard on isoveljenne Sieur Guichard (GIshaa). Vintiennes-et-Journardin markiisikunta oli läänitetty ennen Fallardia Sier Renierille (RöniÖÖ), jonka isä oli Le Premier Marquis de Vingtiennes-et-Journard alkujaan Comte Vintiennes, mutta tämä kuoli hämärissä olosuhteissa jättämättä perillisiä ja kuningas Leocoeur näki hyväksi palkita aiemmin maattoman aatelisen Sieur Fallard Plantagettin tällä läänityksellä.

Josiane, Fallardin ensimmäinen vaimo kuoli synnyttäessään Guichardia. Hän olik kotoisin rannikolta.

Lubisse, Fallardin toinen vaimo kuoli ruokamyrkytykseen kun hänen poikansa Gilles oli 5 - vuotias. Lubisse oli alkujaan de Perracheja, läheltä Lorenin metsää ja hänestä liikkui huhuja jonka mukaan hän olisi noita ja osaksi metsän kansaa. Gilles oli pienenä sairaalloinen lapsi ja vietti aikaansa paljon lukemalla. Gilles oli kohteena jatkuvalle pilkalle ja väkivallalle Guichardin toimesta, kuten pikkuvelipuolensakin. Kun Guichardille alkoi sattua onnettomuuksia, Gilles julistettiin mielisairaaksi ja lukittiin tornihuoneeseen.

Sybille, Fallardin kolmas vaimo synnytti Durandin ennen aikojaan ja menetti järkensä vaikeassa kuumetaudissa. Hänet lukittiin samaan torniin Gillesin kanssa. Hän vietteli Gillesin ja synnytti pian äpärän joka annettiin lapsettomalle alustalaiselle. Durandkin oli kuolla moniin tauteihin lapsena, mutta selvisi elossa ja kasvoi vahvaksi nuorukaiseksi, joskin Guichard terrorisoi häntäkin jatkuvasti.

Tällä välin Sieur Fallard oli antautunut viinan kiroille ja tullut äärimmäisen väkivaltaiseksi juovuspäissään. Hän tappoi metsänvartijansa metsästysreissulla ja raiskasi tämän vaimon. Vaimo tuli surusta sairaaksi ja hukuttautui pian Rosemondeksi ristityn äpärän synnyttyä. Rosemonde otettiin linnaan elätiksi ja myöhemmin hän sai työskennellä linnan keittiössä. Sieur Fallard alkoi raiskata tätä juovuspäissään ja pian Rosemonde odotti lasta.

Eli näin valoisat lähtökohdat. Nyt tuohon pitää enäää keksiä se, miksi olette kaikki pakomatkalla. Gilles on paljastunut noidaksi, mutta entä Durand ja Rosemonde?

Ensi viikolle jo meininkiä??

2008-01-24T11:56:00.000-08:00

Nimiä kehiin hemmoille!

Sitten hahmot ovatkin jo statsiensa puolesta valmiina, kaikki kamanne ovat kanissa ja ekaa seikkailua voisi lähteä vetäisemään. Joko ens viikolle??

Hahmoja

2008-01-23T14:13:00.000-08:00

Terri

Kharan

Yama

Statteja kehiin

2008-01-20T09:11:00.001-08:00

Ircissä on keskuteltu ryhmästä ja se alkaa pikkuhiljaa hahmottua: Kolme aatelista, joista ainakin kaksi sisaruksia, suvusta johon on osunut kolme mustaa lammasta. Skandaalinkäryinen äkkilähtö Bretonniasta Keisarikuntaan, hetki makeaa elämää ja sitten katastrofi: köyhyys. On esitetty arveluita, että henkensä pitimiksi yksi heistä on sortunut uhkailuun, kiristykseen ja ryöstömurhiin, toinen on varas ja kolmas harjoittaa noituutta.

Yritetään ensi viikolla pitää ircissä sessio, jossa luodaan statsit. Nimiä hahmoille kehiin ja sitten voitaisiinkin jo harkita pelisessiota.

Hyvältä näyttää

2008-01-19T14:49:00.000-08:00

Tossa on niitä titteleitä. Mitään listaa bretonnian top dogeista mulla ei oo, mutta ehkä jostain army bookista löytyy?

Seigneur, dame vapaaherra, vapaaherratar
baron, baronne paroni, paronitar
vicomte, vicomtesse varakreivi, varakreivitär
comte, comtesse kreivi, kreivitär
marquis, marquise markiisi, markiisitar
duc, duchesse ruhtinas, ruhtinatar

Tässä on epävirallinen Bretonnian kartta.

Täältä etunimiä.

Siitä sitten voi köhiä nimiä tyyliin: Lisseut, Vicomtesse de Hautmont.

Just Do It.

2008-01-16T11:29:00.000-08:00

Hahmokonsepteja, ryhmäkonsepteja, nenäkkäitä grammar correctioneita, let's keep this carcass alive! Keep'em coming! Tällä hetkellä Yama & Kharan on ehdottaneet ilkiää höpöttilaumaa, tuolla hassujen ryhmäkonseptien kommenteissa, ainakin yksi kilpailija pitää keksiä.

Joku kyseli urista, tää voi auttaa: http://www.aleaiactaest.com/wfrp/careers

Eli kertauksena: yksi Basic - ura taustalla, josta on siirrytty nykyiselle Basic - tai Advanced - uralle, joka on rikollinen.

Ei niin rääpäleitä

2008-01-14T10:21:00.000-08:00

Ajattelin, että aloitetaan suoraan toisen uran alusta. Ts. joku basic ura on jo kokonaisuudessaan vyön alla ja nyt hahmo on toisella, rikollisella urallaan. Saadaan hahmoista mehevämpiä ja ekat ilmaanhuidontataistelut pois. Vastineeksi haluan vain yhden fate pointin, se ei ole paljon, eihän?

Altdorf

2008-01-13T14:23:00.000-08:00

Yama kyseli Altdorfin demologiaa. Kaupunki on kosmopolis, jolle hajuissa ja väkiluvussa pärjää vain Marienburg. Näin jos ihmisten kaupungeista puhutaan.

[18:58:55] minkäslainen paikka se Altdorffi on noinniinkuin etniseltä kokoonpanolta
[18:59:01] onko siellä paljon vierasmaalaisia/rotuisia
[19:04:56] * Kharan has quit IRC (Ping timeout)
[19:08:49] Kääpiöitä on tietysti paljon, haltioita vähemmän, mutta täällä on myös merihaltioita kauppiaina ja diplomaatteina. Hobitit ovat lukuisia ja hyvin integroituneita yhteiskuntaan. Jokunen ogre henkivartijana. Tilealaisia, estalialaisia ja bretonnialaisia on palkkasotureina ja kappiaina. Jokunen kisleviläinen pakolainen on ehtinyt tännekin, kauppiaita kauempaakin etelästä arabysta ja kauempaakin. eli hyvinkin kosmopoliittinen paikka. meriliikenne kulkee keisarikuntaan marienburgin kautta ja lähes kaikki marienburgin kauppa kulkee altdorfin kautta
[19:09:03] siis melkoisen kosmopoliittinen kaupunki
[19:09:39] pakolaisia on tullut paljon pohjoisista provinsseista
[19:11:44] http://www.strike-to-stun.com/WFRP/Empire/Altdorf01.pdf
[19:11:56] http://www.strike-to-stun.com/WFRP/Empire/Altdorf02.pdf
[19:13:26] jehh
[19:13:38] eli se on vähän niinkuin Nyrokki
[19:13:51] me voitais alkaa riksakuskeiksi
[19:15:32] suits you, sirs!
[19:30:33] nuo yllämainitut linkit kuvaavat altdorfia n. 10 vuotta sitten eli sitä aikaa mitä ykösedikka kuvasi

Ryhmäkonsepteja

2008-01-13T02:06:00.001-08:00

Alla pari "hassua" ryhmäkonseptia.

Enid Blytonin Viisikko, paitsi että heitä on kolme! Ja he ovat lain väärällä puolella! Tyhmät aikuiset ei tajuuuuuu, että me osattais tehdä paljon siiiiistimpiiiii rikoksiiii!!! Daijut! Aknea! Hormooneja! Kapinaa! Grand Theft Horse!

Moottilainen Mafia: Puolituiset. Lyhyet pulleat kaverit, jotka keskittyvät piirakoiden paistamiseen, lisääntymiseen ja hyväntuuliseen höpöttämiseen. Kerta kaikkiaan vaarattomia hassuja pikku veitikoita? Not these three fellas! "Who'r u calling short, mr. No-Achilles-Tendons-Left? Not so tall'n'mighty anymore?"

Bretonnian Connection: Bretonnialaiset.... tsk tsk tsk... Ylimykset tykkää niistä, mutta ylimykset käyttääkin sukkahousuja ja kasvomaalia. Ne puhuu omituisesti ja niiden kanssa on jäänyt pari kanaa Keisarikunnalla kynimättä, jos meiltä kysytään. Bretonnialaiset ei varasta, niiltä varastetaan. Kukaan ei uskonut, että kolme miestä Mousillonista voisi muuttaa tämän käsityksen. Ehkä he olivat oikeassa?

Kun joutuu Reichausiin kuulusteltavaksi niin tietää, ettei ole paljon väliä sillä onko tehnyt jotain. Tunnustus tulee joka tapauksessa. Tämä inhimillisellä tasolla ymmärrettävä tosiasia on jotenkin päässyt unohtumaan rikollisjärjestöiltä ja vasikoinnista epäillyt eivät nauti kovin kummoisia työmahdollisuuksia alamaailmassa. Toisaalta omassa järjestössä voi itse luoda omat työmahdollisuutensa? Easy money, here we come!

Let the brainy stroming begin!

2008-01-07T15:56:00.001-08:00

Ok, nyt aletaan pallotteleen hahmokonsepteilla. Laittakaa muutamia perustietoja hahmoista joita ois kiva pelata tyyliin rotu, ura, nimi ja lisänimi sekä hahmon idis yhdellä lauseella tyyliin: "Mato-Max, viisikymppinen, hyvinpukeutuva Tutkimusmateriaaliassistantti (tahtoo sanoa ruumiinryöstäjä) on hiljan joutunut työttömäksi koska Noidanmetsästäjät polttivat hänen isäntäsä ja etsintäkuuluttivat Maxin."

Go crazy, heitellään nyt ideoita ja konsepteja useampikin ja liimataan niistä sitten jonkinlainen aloitteleva rikollisporukka kasaan. Isketään hemmoille sitten statsit kuntoon ircissä ja vetäistään joku ilta sessio livenä.

Terri pitää kutsua tähän myös mukaan jos o kiinnostunu.

Aloitus

2008-01-02T09:46:00.000-08:00

1. Hei kaikille.

Tästä blogista tulee sivusto ja keskustelupaikka Kirottujen Sivupoluilla - kampanjataimelle. Taimelle siksi että katsotaan ensin saadaanko mitään aikaiseksi ennenkuin innostutaan liikaa.

2. Kampanjan taustaa

Kampanja sijoittuu toisen Paths of the Damned - kampanjani liepeille, samaan avaruusaikaan. Lyhyesti: On vuosi 2522, Kaaoksen Myrsky on voitettu edellisenä kesänä ja Keisarikunta toipuu hitaasti ja epävarmasti Archaonin mellastuksen jäljistä. Kaikkialla on pakolaisia hävitetyistä provinsseista, ja edessä on ankea ja ankara nälkätalvi.

3. Hahmot

Te olette eri syistä ajautuneet lain väärälle puolelle. Kaupunki on Altdorf, Keisarikunnan helmi ja saatte tilaisuuden huomata, että rikollisuus on vanhassa kunnon A:ssa hyvin kilpailtu bisnes. Ohessa sallittuja uria:

Agitator, Grave Robber, Outlaw, Protagonist, Rogue, Smuggler, Thug.

Huom 1!: Teillä on joku syy porukoida yhdessä ja yrittää rikollista uraanne poissa suurten pelaajien joukoista. Olette te sitten Daltonburgin veljekset (pää kiinni Averell!), Moottilainen Mafia tai kuuluista Kielivät Kisleviläiset, kuulutte Altdorfin alamaailman siihen pohjasakkaan, joita ei haluta mukaan kun isot pojat pelaavat. Ja siitäkös te sisuunnutte.

Huom 2!: Think Edmund Blackadder, think Gargamel, think Grima Wormtongue, think Hudson Hawk, think Ladykillers. Olette low key, mutta high ambition.